Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lupia ukomaiselle omistukselle

Kiina raottaa viestinnän ovea

9.2.2004 06:14 Kiina aikoo asteittain vapauttaa maan tiukasti kotimaisessa omistuksessa varjeltua viestintäbisnestä. Ensiksi Peking purkaa valtion monopoleja televisio-ohjelmien ja elokuvien tuotantoyhtiöissä.

Financial Timesin mukaan Kiina on antamassa periksi länsimaiden vaatimuksille viestinnän asteittaisesta vapauttamisesta valtion ja kommunistisen puolueen tiukasta otteesta.

Kiinan liike kohti ulkomaisen omistuksen sallimista on jo herättänyt laajaa kiinnostusta läntisissä vientintäyhtiöissä, sillä maan bruttokansantuotteen tapaan Kiinan viestintäbisneksetkin kasvavat vauhdikkaasti.

Pekingin viestintäpolitiikan suunnanmuutoksesta kertoi valtion tv-, radio- ja elokuvahallinon johtaja Zhu Hong. Hänen mukaansa «vahvat ja vaikutusvaltaiset ulkomaiset omistajat» saavat pian oikeuden vähemmistöosuuksiin kiinalaisissa viestintäyhtiöissä.

Zhun mukaan kiinalaiset ja ulkomaiset viestintäyhtiöt voivat tlevaisuudessa perustaa yhteisyrityksiä elokuvien ja tv-ohjelmien tuotantoon, kun tähän mennessä yhteistoiminta on sallittu ainoastaan ilman yhteistä omistusta.

Peking toivoo ulkomaisten tutoantoyhtiöiden mukaantulon nostavan maan televisio-ohjelmien tasoa. Samalla hallitus vapauttaa maksullisten tv-kanavien omistusta. Kiina toivoo pääsevänsä mukaan maksu-tv:n ja digitaalisen television kehitykseen.

Länsiyhtiöiden odotetaan hyötyvän niiden ohjelmien kasvavasta kysynnästä Kiinan valtavilla markkinoilla. Tähän saakka länsiohjelmien jakelu ja katselu on ollut hyvin rajoitettua. Esimerkiksi Pekingissä sallitaan 31 kansainvälisen tv-kanavan lähetykset verkossa, johon kuuluvat vain paremmat kuin kolmen tähden hotellit sekä tietyt asuinalueet erikoisluvalla.

Kiinan vapauttaa myös valtion omien viestintäyhtiöiden toimintaa, jolloin nämä saavat tarjota omia ohjelmiaan maksu-tv:ssä. Esimerkiksi Kiinan sääpalveluista ja terveydenhoidosta vastaavat viranomaiset voivat pian myydä tuotantoaa ulkopuolisille tv-kanaville.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Pikavippien velkomista sähköistetään

27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.

.