Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Taas jaloilleen

Napsterista viisi miljoonaa musiikkilatausta

24.2.2004 14:30 Kerran jo kuolinkelloja kuunnellut musiikin verkkopalvelu Napster on uuden omistajansa Roxio Inc:n huomassa yltänyt tähän mennessä jo yli viiden miljoonan musiikkikappaleen latausmäärään - ja nyt laillisesti.

Napsterin mukaan se on maailman ensimmäinen pc-maailman musiikkipalvelu, joka yltää yli viiteen miljoonaan myytyyn musiikkikappaleeseen.

Viime lokakuussa uudestaan aloittanut Napster ilmoitti samalla saaneensa tähän mennessä yli 1,5 miljoonaa kirjautunutta jäsentä palvelulleen.

Iso rako iTunesiin

Napster on tahdissaan kuitenkin selvästi jäljessä Apple Computer Inc:n iTunes-musiikkipalveluja, joka ylitti viiden miljoonan latauksen rajapyykin ensimmäisen kahdeksan toimintaviikkonsa aikana, vaikka oli tarjolla vain Macintosh-käyttäjille Yhdysvalloissa.

Apple käynnisti iTunesin windows-version viime syksynä ja ylsi viime joulukuun alkupuolella jo 25 miljoonaan musiikkilataukseen.

Napster, iTunes ja joukko muita musiikin verkkopalveluita suunnittelee käynnistävänsä palveluidensa Eurooppa-versiot vielä tämän vuoden aikana.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia

27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.

.