Yli puolet brittitalouksista seuraa digi-televisiota
24.2.2004 16:29 Tuoreen selvityksen mukaan joka toisella brittiläisistä kotitalouksista oli viime vuoden lopussa käytössään digitaalinen televisiovastaanotin tai digiboksi. Loka-joulukuussa digitv-talouksien määrä kasvoi edellisvuodesta 2,2 prosenttia 12,4 miljoonaan. Analogisten lähetysten armonaikaa ollaan jatkamassa vuodella 2007 saakka.
Tiedot perustuvat Ofcomin ensimmäiseen digitaalitelevision kehittymistä selvittäneeseen raporttiin, jota yhtiö aikoo tehdä jatkossa vuosittain.
Tutkimuslaitos Continental Researchin mukaan brittiläisten digitv-kotitalouksien määrä kasvoi viime vuoden alun 43 prosentista tämän hetken 52 prosenttiin.
Ilmaiskanava kasvussa
Ofcomin mukaan loka-joulukuussa nopeiten eli 41 prosenttia edellisvuodesta kasvanut digitv-palvelu oli BBC:n ilmainen Freeview, jonka kustannukset koostuvat 50-100 puntaa maksavasta digiboksista. Tällä hetkellä Freeviewillä on käyttäjinä noin kolme miljoonaa kotitaloutta.
Sky-kanavan tilaajakunta kasvoi 2,6 prosenttia yli seitsemään miljoonaan joulukuun lopussa. Continental Research ennustaa Skyta tilaavien kotitalouksien määrän kasvavan vuonna 2005 kahdeksaan miljoonaan, Freeviewin 4,9 miljoonaan ja digitaalisten kaapelikanavien 3,9 miljoonaan.
Ofcomin mukaan analogisen ja digitaalisen kaapelitelevision tilaajakunta säilyi loka-joulukuussa 3,2 miljoonassa, josta digitaalitilaajien osuus on 70 prosenttia.
Continental Researchin ennusteen mukaan vuoden 2005 aikana lähes 17 miljoonaa brittikotitaloutta on siirtynyt digitv-aikaan, kun tällä hetkellä määrä on sen mukaan hieman yli 12 miljoonaa.
Analogialähetyksille vuoden jatkoaika
Isossa-Britanniassa on käyty keskustelua BBC:n, Channel 4:n ja ITV:n analogisten lähetysten lopettamisesta ainakin osassa maata vasta vuoden 2007 puolella, kun alkuperäinen aikataulu on ollut vuoden 2006 loppuun mennessä.
Brittihallituksen tavoite on yltää 95 prosentin digitv-penetraatioon vuonna 2007 - ennenkuin analogiset lähetykset lopetetaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia
27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi











