Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Brandi kolhiutuu, lukijat ampuvat alas

Selvitys: Pop-up -mainokset ovat riesa kaikille

1.3.2004 17:57 Tuoreen selvityksen mukaan näytölle pullahtelevat pop-up -mainokset eivät hyödytä edes mainostajaa; ne rapauttavat sekä mainostajan että mainosmedian mielikuvaa, ja lisäksi lukijat sulkevat ne useimmiten ennenkuin ne ehtivät kunnolla edes avautua.

Peräti 60 prosenttia kyselyyn vastanneista arveli pop-up -mainosten aiheuttavan epäluottamusta ja tyytymättömyyttä sekä mainostajaa että mainosta välittävää mediaa kohtaaan.

Puolet testiryhmästä sulki mainoksen ennenkuin se ehti edes latautua, 35 prosenttia ei vilkaissutkaan mainosta ja vain kaksi prosenttia havaitsi mainostavan yrityksen nimen.

Testiryhmä sulki pop-up -mainoksen keskimäärin 2,5 sekunnissa, kun sen latautumiseen kului keskimäärin 8,5 sekuntia, käytettävyystutkimuksia tekevän Bunnyfoot Universality -yhtiön tutkimus osoitti.

Yhtiö käytti 36 vastaajaa käsittäneessä tutkimuksessaan sekä kysymyslomakkeita, haastatteluja että silmän liikkeitä seuraavia kameroita.

Portaalit blokkaavat

Suurista internet-portaaleista ja hakukoneista muun muassa Tiscali, AOL, Google ja MSN ovat joko luopuneet pop-upeista tai tarjoavat työkaluja niiden estämiseksi.

Äskettäin tutkimuslaitos Forrester Research Inc:n tutkimus osoitti, että tällä hetkellä jo 14 prosenttia käyttää pop-up -mainoksia estäviä välineitä, kun vuosi sitten vastaava prosenttia oli vain yksi.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Entistä isompia pelejä Xbox Live Arcadeen

23.05.2008 Xbox Live Arcade -verkkopalvelussa myytävien pelien kokoraja kasvaa 350 megatavuun.

.