Yli 50-vuotiaat hakevat hyötyä internetistä
4.3.2004 14:48 Suomalaisessa yhteiskunnassa on käynnissä palvelujärjestelmän uudelleenmuotoutuminen. Internetin välityksellä tarjottavien palvelujen tarjonta lisääntyy. Yli 50-vuotiaat käyttävät internetiä pääasiassa hyötytarkoituksiin, ilmenee Kuluttajatutkimuskeskuksessa valmistuneesta tutkimuksesta.
Tutkimuksen mukaan kaikkea viranomaisten kanssa tapahtuvaa asiointia ei haluta siirtää internetiin. Vaikka internetin avulla asiointikustannuksissa voidaan säästää, pidetään Internetin käyttämistä kalliina.
Kuluttajatutkimuskeskuksessa on menossa hanke, jossa selvitetään verkkopalvelujen hyvinvointivaikutuksia ja kuntien roolia verkkopalvelujen edistäjänä.
Valmistuneessa esitutkimuksessa on selvitetty, minkälaisia myönteisiä ja kielteisiä näkemyksiä ja kokemuksia verkkopalvelujen käyttämiseen liittyy. Tutkimuksen aineistona ovat Kuluttajatutkimuskeskuksen kuluttajapaneelin jäsenille tehty kysely, kuluttajapaneelin jäsenten haastattelut sekä oululaisten ikääntyvien henkilöiden haastattelut. Esitutkimuksesta saatujen tulosten pohjalta tullaan tekemään varsinainen laajempi kyselytutkimus.
Internetin käyttö
Yli 50-vuotiaiden henkilöiden Internetin käyttöä voidaan tutkimuksen mukaan kuvata aktiiviseksi, mutta lyhytkestoiseksi. Internetiä ja verkkoyhteyksiä käytetään pääasiassa erilaisiin hyötytarkoituksiin. Eniten niitä käytetään sähköpostiyhteydenpitoon perheen, ystävien tai työtovereiden kanssa, yleiseen tiedonhakemiseen, pankkiyhteyksiin ja raha-asioiden hoitamiseen sekä surffailuun.
Käyttäjät katsovat hallitsevansa hyvin useimmiten käyttämänsä ohjelmat ja toiminnot. Ikääntyvien henkilöiden erityistarpeet huomioon ottavalle tietotekniikkakoulutukselle on paljon kysyntää.
Yli 50-vuotiaiden henkilöiden mielestä internet helpottaa ja nopeuttaa asiointia ja sen avulla voi säästää asiointikustannuksissa. Kaikkea viranomaisten kanssa tapahtuvaa asiointia ei haluta siirtää internetiin.
Ikääntyville henkilöille kasvotusten asiointi on tärkeää. Heidän mielestään webbi avartaa käyttäjien maailmankuvaa ja tuo uutta elämänsisältöä. Internetin he eivät katso vieraannuttavan ihmisiä lähiympäristöstään.
Käyttö on kallista
Vaikka Internetin avulla voidaan säästää asiointikustannuksissa, pidetään sen käyttämistä kalliina.
Laitekokonaisuudelle pitäisi löytyä muutakin motivoivaa käyttöä kuin vain muutaman laskun maksaminen, satunnaiset surffailut tai sähköpostiyhteydet ennen kuin hankinta alkaisi tuntua perustellulta suhteessa käytettyyn rahaan.
Internetiä käyttävät eivät kuitenkaan omasta mielestään ole joutuneet luopumaan Internet-yhteydestä aiheutuvien kustannusten vuoksi mistään tärkeiksi kokemistaan asioista.
Yhteiskunnan ei tutkimuksen mukaan tarvitse kustantaa kansalaisille ilmaista internet-yhteyttä, vaan sen hankinnan katsotaan kuuluvan kansalaisille itselleen. Toisaalta mitä enemmän palveluja siirretään Internetiin, on yhteiskunnan huolehdittava internetin tietoturva-asioista hyvin ja katsottava, että kansalaisilla on tasa-arvoiset mahdollisuudet palvelujen käyttöön.
Julkisia maksuttomia Internet-päätteitä tulisi olla enemmän, todetaan tutkimustuloksissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Hudson-onnettomuuden ääninauhat kuunneltavissa
11.02.2009 Sankarilentäjäksi mainittu Chesley Sullenberger on kertonut hanhien osumisen koneeseensa olleen järkyttävä kokemus. Mutta ääninauhoilla hän kuulostaa erittäin rauhalliselta.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö












