Tietotekniikalla tuottavuushyppy julkishallintoon
10.3.2004 09:34 Tietotekniikalla on mahdollista saada aikaan tarvittava tuottavuushyppy julkisessa hallinnossa ja julkisten palvelujen tuottamisessa, arvioi Suomen Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen Sähköiset asiointipalvelut verkossa -seminaarissa keskiviikkona Rovaniemellä.
Hyppyä tarvitaan Kietäväisen mukaan väestön ikääntymisen ja julkisen sektorin alijäämäisyyden korjaamiseksi.
- Tämän pitäisi olla kansallisen tietoyhteiskuntapolitiikan keskeisin tavoite. Eri järjestelmien yhteensopivuudesta on huolehdittava. Jokaisessa kunnassa kannattaa laatia mieluusti naapurikuntien kanssa palvelustrategia, jossa arvioidaan 10 – 15 vuoden palvelutarpeen muutokset ja se miten palvelut jatkossa järjestetään.
Kietäväinen korostaa, että kunnissa tulisi käydä läpi palvelutuotantoprosessit ja miettiä, kuinka niitä voitaisiin tehostaa tietotekniikkaa hyväksi käyttäen.
Tuotantotavat jämähtäneet
- Palvelujen tuotantotavat ovat julkisessa hallinnossa jämähtäneet liiaksi vanhentuneen teknologian aikakaudelle. Pahinta, mitä nyt voidaan tehdä, on sähköistää nykyisiä palveluja sellaisenaan. Tällöin tarvittavat rakenteelliset muutokset jäävät tekemättä.
Kietäväinen ottaa esimerkiksi virkatodistukset, joita monissa maissa on siirretty sähköiseen muotoon.
- Suomessa onneksi näin ei ole tehty, vaan virkatodistuksen käytöstä on laajasti luovuttu, koska samat tiedot on saatavissa helpomminkin.
Edut tulevat esiin
Merkittävimmät edut tietotekniikan hyödyntämisestä saadaan Kietäväisen mukaan uudistamalla hallinnon toimintaa.
- Uuden tyyppiset yhteispalvelupisteet ovat hyvä esimerkki siitä, että yhdistämällä useamman eri viranomaistahon palvelujen tuotanto yhteisen henkilöstön avulla, käyttämällä uutta tekniikkaa esimerkiksi kuvapuhelimia ja lisäämällä julkisten tietokantojen yhteiskäyttöä tietoturvasta huolehtien kykenisimme edullisesti parantamaan merkittävästi julkisten palvelujen saavutettavuutta ja palauttamaan erityisesti valtion paikallispalveluja sin-nekin mistä ne ovat jo vuosia sitten hävinneet.
Varatoimitusjohtaja selvittää, että tekniikka on olemassa, tarvitaan vain tahtoa sen hyväksikäyttämiseen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä
27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












