Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Strategialuonnos esillä

Pohjoismaat edistämään yhdessä sähköistä kauppaa

15.3.2004 12:15 Pohjoismaisen virkamiestyöryhmän esittelivät maanantaina yhteistä sähköisen kaupankäynnin edistämisstrategiaa, joka korostaa kuluttajien aseman, kaupan osapuolten verkkokauppatietämyksen ja pk-yritysten sähköisen liiketoiminnan valmiuksien vahvistamista.

Työryhmän luonnos yhteispohjoismaiseksi sähköisen kaupankäynnin edistämisstrategiaksi oli maanantaina esillä Dublinissa EU:n kuluttajakonferenssissa.

Strategiaa on laadittu Ruotsin johdolla, ja sen on määrä valmistua kevään kuluessa.

Pohjoismaat ovat edenneet pitkälle tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämisessä. Sekä kansalaiset että yritykset ovat osoittaneet kasvavaa kiinnostusta sähköistä kaupankäyntiä kohtaan. Sähköinen kaupankäynti, jota varsinkin kuluttajakaupan osalta kutsutaan myös verkkokaupaksi, ei ole kuitenkaan pohjoismaissa yleistynyt odotusten mukaisesti.

Suosituksia luottamuksen parantamiseksi

Strategialuonnos pohjoismaisen sähköisen kaupankäynnin edistämisestä esittää suosituksia kuluttajien luottamuksen vahvistamiseksi verkkokaupassa parantamalla sekä ostajien että myyjien tietoisuutta osapuolten oikeuksista ja velvollisuuksista, hyvän verkkokaupan ominaisuuksista ja hyvistä käytännöistä verkkokaupassa.

Strategia kiinnittää erityistä huomiota lasten ja nuorten asemaan sähköisessä kaupankäynnissä, koska nämä ovat kuluttajina aikuisia alttiimpia internetin riskeille.

Strategiassa todetaan, että pk-yrityksiltä puuttuu sähköisen kaupankäynnin ja varsinkin tätä laajemman sähköisen liiketoiminnan osaamista. Sähköisellä liiketoiminnalla tarkoitetaan tieto- ja viestintäverkkojen tehokasta hyödyntämistä muillakin liiketoiminnan osa-alueilla kuin kaupankäynnissä.

Ongelmiksi yritysten keskinäisessä sähköisessä kaupankäynnissä on todettu järjestelmien yhteensopimattomuus ja standardoinnin keskeneräisyys. Sähköiseen liiketoimintaan siirtyminen edellyttää paitsi investointeja teknologiaan ja osaamiseen, usein myös yrityksen organisaatiomuutoksia.

Yhteistyötä lisää

Pohjoismaista yhteistyötä esitetään tiivistettäväksi sekä pk-yritysten valmentamisessa muutoksiin että järjestelmien yhteentoimivuusongelmien kartoittamiseksi ja ratkaisemiseksi.

Suosituksen mukaan sähköistä kaupankäyntiä edistää tietoturvan paranemisen ohella julkisen sektorin vahva panostus palvelujen ja hankintojen siirtämiseen sähköisiksi. Lisäksi sähköiseen kaupankäyntiin motivoivat menetelmät ja työkalut, joilla sekä kuluttajille että yrityksille voidaan laskennallisesti osoittaa sähköisen kaupankäynnin hyötyjä.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä

27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.

.