Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tekes rahoittaa

Väitöskirja tuotti uuden sovellusalustan puheteknologiaan

16.3.2004 10:14 Puhetta on hyödynnetty vägän ihmisen ja tietokoneen välisessä vuorovaikutuksessa sopivan teknologian puuttumisen takia. Uusi väitöstutkimuksena kehitetty sovellusalusta parantaa tilannetta. Tekes oli mukana rahoittamassa tutkimusta.

Puheteknologian eli puheentunnistuksen ja puhesynteesin lisäksi sovelluksissa keskeistä ovat käyttäjään sopeutuvat vuorovaikutusmenetelmät ja niitä tukeva sovellusalusta.

Markku Turunen on väitöstutkimuksessaan tutkinut millainen puhesovellusten sovellusalustan tulisi olla. Hän on samalla kehittänyt uuden sovellusalustan, Jaspiksen.

Jaspista voidaan hyödyntää erilaisten puhesovellusten toteuttamisessa. Se julkaistaan yhtä aikaa väitöskirjan kanssa vapaan lähdekoodin ohjelmistona tukemaan puhesovellusten tutkimusta ja tuotekehitystä.

Bussimies kertoo aikataulun

Sovellusalustaan pohjautuva puhelinpohjainen aikataulupalvelu on Tampereella päivittäisessä käytössä. Sovellusalustaa on myös hyödynnetty pilottivaiheessa olevassa näkövammaisille käyttäjille suunnatussa julkaisujen lukupalvelussa.

Esimerkiksi Postimies on sähköpostinlukuohjelma, jota voi käyttää puhelimen välityksellä ja selailla puhekomennoilla postilaatikkonsa sisältöä. Postimiehen toisen sukupolven versio on kehitetty yhteistyössä Näkövammaisten keskusliiton kanssa. Bussimies puolestaan kertoo vaikka sen milloin menee seuraava bussi Hervantaan.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä

27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.

.