Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Itsesääntelyä

Lapsille haitallisten ohjelmien rajoitukset uusiksi

24.3.2004 15:38 Viestintävirasto ja valtakunnalliset tv-yhtiöt ovat nyt sopineet uusista itsesääntelytoimenpiteistä. Tavoitteena on parantaa televisiotoiminnan lastensuojelukäytäntöjen toimivuutta.

TV-yhtiöiden tekemän uuden sopimuksen mukaan rajoituskeinoja käytetään jatkossa entistä laajemmin ja kohdennetummin. Tiedottamista haitallisista ohjelmista lisätään ja ohjelmiston sopivuus lapsille otetaan järjestelmällisemmin huomioon koko ohjelmistossa.

Aikavedenjakajaa on tarkoitus käyttää siten, että K18-ohjelmia ei näytetä ennen klo 23.00:a, K15-ohjelmia ennen klo 21.00:tä ja K11-ohjelmia arkisin ennen klo 17.00:ää. Lisäksi ohjelmien haitallisuuden perustelut kerrotaan aiempaa tarkemmin. Ikärajat ja haitallisuuden perustelut lisätään ohjelmatietoihin, ohjelmia edeltäviin kuulutuksiin ja ohjelmien ennakkomainoksiin. Uudet menettelytavat otetaan käyttöön kesäkauden 2004 alusta.

Televisiotoiminnasta annetun lain voimaantulon yhteydessä vuonna 1999 valtakunnalliset televisioyhtiöt sopivat ensi kerran alan itsesääntelykeinoista, joiden mukaan lapsille haitallisia televisio-ohjelmia ei esitetä ennen klo 21.00:tä. Tämän lisäksi sovittiin, että haitallisista ohjelmista kerrotaan ennen ohjelman alkua kuulutuksilla ja että ohjelmat merkitään K-tunnuksilla mm. lehtien ohjelmatietoihin.

Viestintävirasto pitää uusia rajoituskeinoja toistaiseksi riittävinä, mutta seuraa säännöllisesti niiden noudattamista ja toimivuutta. Erityisesti tarkkaillaan klo 21.00:n vedenjakajaa, ja tarvittaessa sen vaikuttavuutta voidaan arvioida uudelleen. Samoin ohjelmien haitallisuuden perusteluihin kiinnitetään huomiota. Lisäksi virasto pitää tärkeänä, ettei pornografisia ohjelmia esitetä ennen klo 24.00:ää.

Tervetulleita toimia

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtasen mielestä sovitut toimet ovat tervetulleita.

- Ministeriömme hallinnonalalla on jo pitkään tehty työtä viestinnän sisältöjen itsesääntelyn hyväksi. Tämä on konkreettinen toimenpide, jolla parannetaan lasten ja nuorten asemaa televisionkatsojina. Pidän tärkeänä, että vanhempien lisäksi vastuuta kantavat myös alan toimijat.

Ministeri Luhtanen huomauttaa myös, että toimivaa itsesääntelyä ei synny ilman yhteistyötä ja avointa keskustelua.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.