Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Valtion tuet syyniin

Bryssel tutkii viestinnän tukia

30.3.2004 06:35 Eräät Euroopan suurimmista viestintäyhtiöistä haluavat kiinnittää EU:n komission huomion julkisilla varoilla tuettujen yleisradioyhtiöiden toimintaan.

Financial Timesin mukaan asialla ovat ainakin Sky Broadcasting, RTL, Mediaset ja Reed Elsevier.

Yhtiöiden mukaan esimerkiksi brittiyhtiö BBC ja saksalainen ZDF ovat saaneet viiden vuoden aikana yli 82 miljoonan euron valtiontuet, joiden ansiosta nämä ovat vääristäneet kilpailua viestinnässä.

Valittaneiden yhtiöiden mielestä valtion tuet ovat kasvaneet lähes viisi prosenttia vuodessa vuodesta 2001 lähtien.

FT:n mukaan valituksen jättäjien joukkoon kuuluu myös ruotsalainen Bonnier, jolla on toimintaa myös Suomessa.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.