Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Irlannin Dundalkissa

Ministerikokous: Euroopalle yhtenäinen laajakaistastrategia

23.4.2004 11:08 Euroopan unionin yhteinen laajakaistastrategia auttaisi EU:n kilpailukyvyn lisäämisessä. Tämän vuoksi yhteinen strategia olisi saatava valmiiksi mahdollisimman nopeasti. Tähän tulokseen tulivat EU:n viestintäministerit Irlannin Dundalkissa torstaina pidetyssä epävirallisessa kokouksessa.

Esityksen yhteiseurooppalaisesta laajakaistastrategiasta teki Suomea kokouksessa edustanut liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen. Ministerit esittivät, että laajakaistastrategia olisi osa komission kesällä julkaisemaa laajakaistatiedonantoa.

Ministerit esittelivät maidensa kansallisten laajakaistastrategioiden keskeisimmät linjaukset sekä pohtivat, millä keinoilla laajakaistan kysyntää voitaisiin piristää ja sisältöjä lisätä.

Ministeri Luhtanen korosti kokouksen aikana, että EU:ssa tulisi kiinnittää huomiota sisältöjen merkitykseen laajakaistan levittämisessä.

Komission selvityksestä ilmeni, että tällä hetkellä Suomi on laajakaistan levinneisyydessä viidennellä sijalla EU:ssa. Lisäksi laajakaistaliittymien määrä Suomessa on kasvanut ja kasvaa ennusteiden mukaan muita EU-maita nopeammin.

Uudet jäsenet

Kokouksessa toukokuun alusta mukaan tulevien uusien jäsenmaiden viestintäasioista vastaavat ministerit kertoivat omien laajakaistastrategioidensa tilanteesta. Yleinen linja on, että tulevat jäsenmaat saavat strategiat valmiiksi tämän vuoden aikana. Uudet jäsenmaat kertoivat myös, missä vaiheessa he ovat EU:ssa sovitun sähköisen viestinnän lakipaketin voimaansaattamisessa.

Lounaalla ministereille esiteltiin Euroopan suurimpien viestintäyritysten toimitusjohtajien laatima asiakirja Euroopan laajakaistakehityksen edistämiseksi. Ministerit totesivat, että Euroopan kilpailukyvyn varmistamiseksi tällä sektorilla tarvitaan yritysten ja hallitusten täyspainoista yhteistyötä.



Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Intel investoi 7 miljardia

11.02.2009 Intel aikoo investoida seuraavan kahden vuoden kuluessa 7 miljardia dollaria tehtaisiinsa Yhdysvalloissa.

.