Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Laki testiin ensi kerran

Nettiväijyjä syytteeseen Yhdysvalloissa

27.4.2004 16:49 Yhdysvalloissa Etelä-Carolinan osavaltiossa asuva mies saa kyseenalaisen kunnian olla maan ensimmäinen kansalainen, jota syytetään nettihäirinnästä vuonna 1997 käyttöön otetun lain nojalla.

38-vuotiaan Robert James Murphyn epäillään käyttäneen tietokonettaan uhkaillakseen, häiritäkseen, hyväksikäyttääkseen ja ahdistellakseen 35-vuotiasta Joelle Ligonia, jonka kanssa mies seurusteli kolmetoista vuotta sitten, uutistoimisto AP kertoo.

Jokaisesta syytteestä voi pahimmillaan rapsahtaa kaksi vuotta vankeutta. Syyttäjien mukaan Murphy ehti lähettää Ligonille ja tämän työtovereille säädyttömiä ja seksuaalisia kuvia sekä viestejä sähköpostitse neljän vuoden ajan ennen kuin Ligon otti yhteyttä poliisiin.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Hoitonetti lähentelee 60 000 kuukausikävijää

11.02.2009 Yhteisöllinen terveyspalvelu Hoitonetti.fi hipoo 60 000 eri kuukausikävijää oltuaan avoinna lokakuusta lukien. Sairauksista puhuessa faktojen kanssa pitää olla tarkka, eikä häiriköintiä ole ainakaan vielä ilmaantunut.

.