Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Järjestöt saattavat rikkoa lakia

EU varoitti rojaltimaksujen keräämisestä netissä

4.5.2004 12:23 Euroopan komissio on varoittanut eurooppalaisia musiikin rojaltimaksuja kerääviä järjestöjä, että nämä mahdollisesti rikkovat lakia ulottaessaan kansalliset monopolinsa internetiin.

- Komissio on varoittanut 16:a artistien puolesta rojalteja keräävää järjestöä siitä, että näiden niin sanottu Santiago-sopimus saattaa rikkoa EU-kilpailulainsäädäntöä, komissio kertoi Reutersin mukaan.

Komission mukaan eri järjestöjen keskenään tekemät ristiinlisensoinnit voivat nettiin ulottuessaan haitata kilpailua. Komissio haluaisi nähdä rojaltijärjestöjen kesken enemmän kilpailua, mikä sen mukaan hyödyttäisi musiikkia netissä tarjoavia yrityksiä sekä kuuntelevia kuluttajia.

Myös Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto sai komissiolta huomautuksen, mutta toimitusjohtaja Katri Sipilä ei näe asiaa kovin merkittävänä. Kyseessä on hänen mukaansa täysin normaali menettelytapa.

- Teoston kaltaiset järjestöt ovat tehneet sopimuksen siitä minkä maan teosto jatkossa online-palveluita lisensioi. Tämä sopimus on sääntöjen mukaisesti annettu tiedoksi komissiolle, joka nyt on ilmoittanut, ettei se aivan tällaisenaan tule sopimusta hyväksymään, Sipilä kertoo ITviikolle.

Järjestöillä on kaksi ja puoli kuukautta aikaa vastata komissiolle. Sipilän mukaan komissio haluaa varmistaa, että määräävässä asemassa olevien teostojen toiminnasta ei aiheudu tehottomuutta, mikä heijastuisi musiikin hintoihin.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.