Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Miramax kielsi leffan

Disneyn johtoa syytetään sensuroinnista

6.5.2004 08:31 Walt Disney Comapanyn johto joutui keskiviikkona yllättäen keskelle sensuurisyytöksiä. Ryöpytyksen syy on yhtiön Miramax elokuvastudion päätös olla levittämättä Oscar-palkitun ohjaaja Michael Mooren uusinta teosta.

Kyseessä on Michael Mooren presidentti George W. Bushin ja saudiarabialaisten suhteista kertova elokuva Fahrenheit 9/11.

Elokuvan aihe on poliittisesti herkkä siksi, että saudiperheiden joukkoon kuului pääterroristi Osama bin Ladenin sukulaisia.

Moore lähetti nettisaittinsa kautta Disneyn johdolle keskiviikkona avoimen kirjeen, jossa hän väittää joutuneensa sensuurin uhriksi. Moore sanoo Disneyn johdon viikko sitten virallisesti kieltäneen elokuvan levittämisen, Financial Times kirjoittaa.

Disneyn johto puolestaan väittää, että levittämisestä kieltäytymispäätöksen teki Miramaxin tunnetusti omapäinen Weinsteinin veljeskaksikko itsenäisesti.

Joka tapauksessa uusin jupakka tulee muutenkin johtamisongelmista kärsivälle Disneylle erittäin huonoon aikaan. Jokian aika sitten yhtiön pitkäaikainen pääjohtaja Mike Eisner jätti paikkansa.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.