Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tieturi kehittää organisaatiorakennetta

It-alan koulutuskysyntä kääntynyt laskuun

13.5.2004 14:57 It-alan koulutuskysyntä on Tieturin mukaan ollut laskusuunnassa niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa syksystä 2001. Kysynnän lasku on johtunut muun muassa it-yritysten henkilöstösupistuksista, fuusioista ja ulkoistuksista.

Myös koulutustarjonta ylittää tällä hetkellä kysynnän noin kolminkertaisesti, mikä pitää kovaa hintakilpailua yllä ja laskee euroissa mitattua koulutusyristen liikevaihtoa, Tieturista todetaan.

Tieturin mukaan sen omaa organisaatiota on kehitetty muuttuneen koulutuskysynnän mukaisesti. Yhtiö on jaettu neljään liiketoiminta-alueeseen liiketoimintaprosessien kehittäminen, It-teknologiakoulutus, Office-järjestelmät ja digitaalinen sisällöntuotanto sekä eLearning ratkaisut. Näitä tukee seminaariliiketoiminta sekä laaja verkko-opiskuun perustuva kurssitarjonta etäopiskelua haluaville.

Yhtiöpstä kerrotaan, että organisaatiomuutoksiin liittyy myös konsernirakenteen selkiyttäminen. Emoyhtiö Solarin Oy ja Tieturi Oy yhdistetään, mistä saadaan kustannussäästöjä taloushallinnon yksinkertaistuessa. Yhdistäminen tuo myös merkittäviä verohyötyjä. Henkilökuluissa toteutetaan 0,5 miljoonan euron säästöt.

Tappiollinen tulos

Tieturin maaliskuussa päättyneet tilikauden vertailukelpoinen liikevaihto oli 10,7 miljoonaa euroa, josta Tieturi Online Oy:n osuus oli 0,8 miljoonaa euroa.

Yhtiön käyttökate oli 0,3 miljoonaa euroa ja tulos liikearvopoistojen jälkeen -0,8 miljoonaa euroa.

Tieturin mukaan alkaneen tilikauden liikevaihtotavoite on 12,2 miljoonaa euroa ja käyttökatetavoite on 1,2 miljoonaa euroa, jolloin tulos on myös positiivinen. Huhtikuu oli selvästi odotettua parempi, ja myös toukokuu näyttää elpymisen merkkejä. Tilikauden alku näyttää hyvältä tavoitteiden saavuttamisen kannalta.

Muutoksia rakenteissa

Tieturin mukaan koulutuskysynnän rakenteissa on parhaillaan tapahtumassa merkittäviä muutoksia. Yksi keskeinen muutostrendi on kaikessa it-kehitystyössä liiketoimintahyötyjen korostaminen. Projektit toteutetaan nyt liiketoiminnan ehdoin.

Tieturista selvitetään, että toinen merkittävä muutostrendi on kysynnän kasvun kohdistuminen juuri nyt toiminnanohjaus- ja asiakkuushallintajärjestelmiin. Tämä viesti tuli myös selvästi esille, kun Microroftin pääjohtaja viime viikolla vieraili Suomessa ja esitteli Microsoftin linjauksia. Business Application sovellukset ja Office Systems -tuotteet ovat alueita, joihin panostetaan.

Asiakaskunnan muuttuvat tarpeet ovat näkyneet koulutuskysynnässä muun muassa siten, että tietojärjestelmähankkeiden kehittämiseen liitetään nykyään samanaikainen liiketoimintaprosessien kehittäminen. Tämä on näkynyt Tieturin koulutustarjonnassa jo noin vuoden ajan siten, että yhtiö on kasvattanut systeemityöhön, projektihallintaan ja toimintaprosessien kehittämiseen liittyvää osaamistaan ja koulutustarjontaansa.

Tieturi voikin nyt tarjota koulutusta tietojärjestelmähankkeiden kaikille elinkaarivaiheille – määrittelystä toteutukseen, käyttöönotosta aina ylläpitoon asti. Liiketoimintaprosessien ja projektihallinnan koulutuksen ja konsultoinnin osuus Tieturin liikevaihdosta onkin noussut jo 25 prosenttia. Lisäksi uutena koulutusalueena ovat Microsoftin Businessa Application tuotteet.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.