Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
FogScreenille pykätään myyntiverkostoa

Suomalaiselle sumukankaalle voi kirjoittaa

14.5.2004 17:04 Suomalainen yritys FogScreen on tohkeissaan uudesta tuoteinnovaatiostaan. Yhtiö on aiemmin kehittänyt sumuvalkokankaan, jonka avulla kuvat voidaan heijastaa ilmaan ja nyt ilmaan voi myös kirjoittaa ja piirtää, yhtiö tiedottaa.

FogScreenin mukaan ilmaan sumun avulla projisoitava sumuvalkokangas muuttuu nyt interaktiiviseksi "kirjoitusalustaksi". Lukukynän avulla ilmassa kelluvalle valkokankaalle voi piirtää tai kirjoittaa ja teksti jää leijumaan ilmaan.

Firman mukaan ilmaan heijastettavan kosketusnäytön sovelluskohteita löytyy viihde- ja mainosalalta (interaktiiviset, läpikäveltävät mainokset) sekä erilaisista yleisön käyttöön suunnatuista infotauluista.

Fogscreen julkistaa interaktiivisen valkokankaansa San Franciscossa järjestettävässä Wired Magazines´s NextFest -tapahtumassa tänään.

Sumuvalkokankaan markkinointiin rakennetaan parhaillaan kansainvälistä myyntiverkostoa. Valkokankaita vuokrataan nykyisin lukuisiin erilaisiin tapahtumiin ympäri maailmaa.

Tampereen teknillisessä yliopistossa kehitetty sumuvalkokangas perustuu innovaatioon, jossa on luotu vedestä utuvalkokangas. FogScreen leijuu ilmassa ja sille voidaan heijastaa sekä liikkuvaa että paikallaan pysyvää kuvaa aivan kuten tavalliselle valkokankaalle.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.