AOL jättää Japanin
18.5.2004 07:06 AOL myy japanilaisen tytäryhtiönsä eAccess-nimiselle yhtiölle. Kauppahinta on 2,1 miljardia jeniä eli 18,4 miljoonaa dollaria. Myynti päättää AOL:n kahdeksan vuotta kestäneen harharetken nousevan auringon maahan.
Viestintäyhtiö Time Warnerin internet-yksikkö AOL eli America Online onnistui hankkimaan vuodesta 1996 lähtien vain 400 000 japanilaista nettiasiakasta. Kilpaileva Yahoo BB on kolmessa vuodessa vetänyt puoleensa neljä miljoonaa asiakasta.
Nettipalveluyksikön myynti päättää AOL:n kaikki toiminnot Japanissa, vaikka AOL jää yhä Japanin yritysrekisteriin. Yhtiön palkkalistoilla olevat parisensataa työntekijää siirtyvät eAccessin riveihin.
- Nyt ei ole selvää, mitä teemme tästä eteen päin Japanissa, AOL:n edustaja sanoi Financial Timesille.
Nettiyhtiöillä varakkaat omistajat
Joka tapauksessa yrityskauppa merkitsee loppua AOL:n aikanaan suurin fanfaarein Japanissa lanseeraamille internetpalveluille. Japanin ankarasti kilpailluilla laajakaistamarkkinoilla moni muukin palveluntarjoaja on joutunut kaivamaan emoyhtiönsä syviä taskuja. Tyypillistä palveluyhtiöille onkin se, että niiden omistajilla on runsaasti rahaa.
Eräs Japanin suurimmista nettipalveluyhtiöistä, Nifty, kuuluu Fujitsun omistukseen. Bigloben omistaa NEC ja So-Net puolestaan lukeutuu Sonyn leiriin.
Japanin AOL:n lähtölaskenta alkoi viime joulukuussa, kun 40 prosenttia yhtiöstä omistanut NTT Docomo myi osuutensa takaisin Time Warnerille. NTT Docomon vetäytyminen osoitti viimeistään sen, miten vaikeaa AOL Japanin oli menestyä markkinoilla edes voimakkaan japanilaisen tuen avulla.
NTT Docomo maksoi vuonna 2000 osuudestaan sata miljoonaa dollaria, mutta joutui luopumaan siitä tappiolla.
eAccess on pörssiyhtiö, joka tarjoaa adsl-laajakaistayhteyksiä ja wlan-palveluja. Yhtiö sanoi AOL:n ottaneen siihen yhteyttä kauppojen tiimoilta. eAccess toivoo hyödyntävänsä AOL:n kautta Time Warnerin laajaa sisältötarjontaa tulevissa internet-palveluissaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Opetushallitus: sähköinen tunnistus menestys yhteishaussa
28.05.2007 Sähköistä tunnistamista ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa pilotoitiin hyvin tuloksin tänä keväänä, Opetushallitus arvioi.
Kolme vuotta sitten
Kallasvuo: Kaikkien kanssa ei voi kilpailla – Nokia liittoutuu
28.05.2009 Nokian Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, että yhtiö räätälöi tuotteitaan Yhdysvaltain markkinoille. Samalla toimitusjohtaja ennakoi alan lämpenevän herkemmin kuluttajien toiveille.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi