Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ehdollista vankeutta ja korvauksia

Microsoftin jälleenmyyjä tuomittiin petoksesta

24.5.2004 12:46 Kokkolan käräjäoikeus tuomitsi Microsoftin jälleenmyyjän epärehellisistä ohjelmistokaupoista 11 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja maksamaan yhtiölle 16 000 euron korvaukset.

Keskipohjanmaalla 90-luvun lopulla toiminut jälleenmyyjä tuomittiin kolmesta ohjelmistokaupasta Jälleenmyyjä jätti tilaamatta Nivalan kaupungille ja Halsuan kunnalle myymiensä ohjelmistojen lisenssit valmistajalta eli Microsoftilta.

Asiakkailleen hän vakuutti lisenssien olevan kunnossa. Kolmannessa kaupassa, Nivalan kaupungin kanssa, myyjä jätti lisenssien lisäksi myös itse ohjelmistot toimittamatta.

Tuomioistuin katsoi, että jälleenmyyjä loukkasi Microsoftin valmistusoikeutta ja syyllistyi tekijänoikeusrikokseen kahdessa ensimmäisessä kaupassa. Kaikissa kolmessa kaupassa hänen katsottiin syyllistyneen muun muassa törkeään petokseen ja petokseen.

Ehdollisen vankeusrangaistuksen lisäksi myyjä tuomittiin maksamaan Microsoftille kohtuullinen hyvitys, 16 046 euroa sekä yhtiön oikeudenkäyntikulut.

Osapuolet voivat valittaa tuomiosta hovioikeuteen.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Opetushallitus: sähköinen tunnistus menestys yhteishaussa

28.05.2007 Sähköistä tunnistamista ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa pilotoitiin hyvin tuloksin tänä keväänä, Opetushallitus arvioi.


Kolme vuotta sitten

Kallasvuo: Kaikkien kanssa ei voi kilpailla – Nokia liittoutuu

28.05.2009 Nokian Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, että yhtiö räätälöi tuotteitaan Yhdysvaltain markkinoille. Samalla toimitusjohtaja ennakoi alan lämpenevän herkemmin kuluttajien toiveille.

.