Microsoft hävisi Lindows-valituksensa
25.5.2004 15:01 Valitustuomioistuin on Yhdysvalloissa hylännyt Microsoftin valituksen, jonka mukaan termiä "windows" pitäisi tarkastella vain siltä kantilta kuin termi nykyisin mielletään, eikä siten kuin vuonna 1985, jolloin Windows-käyttöjärjestelmä ensi kerran astui markkinoille.
Microsoftin ja Lindowsin välinen kiista palautuu näin tuomari John Coughenourin käsiteltäväksi Seattlen piirioikeuteen, uutispalvelu Eweek kertoo.
Päätöstä pidetään merkittävänä voittona käyttöjärjestelmätoimittaja Lindowsille, joka on joutunut jo muuttamaan nimensä joiltakin osin Linspireksi, koska Microsoft väittää Lindows-nimen muistuttavan liikaa Windowsia.
Valitustuomioistuimen päätös on erään asiaan perehtyneen lakimiehen mukaan ratkaisevan tärkeä Lindowsille, koska jos windows-termiä pidetään geneerisenä, ei se tavaramerkkilain mukaan ole suojeltu termi riippumatta siitä, miten paljon termiä mainostetaan tai käytetään jonkun yhtiön toimesta, Eweek kirjoittaa.
Lindows on puolustautunut Microsoftia vastaan myös useissa Euroopan maissa. Äskettäin esimerkiksi Microsoft vaati hollantilaista tuomioistuinta perimään Lindowsilta uhkasakkoja Lindows-nimen luvattomasta käytöstä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Opetushallitus: sähköinen tunnistus menestys yhteishaussa
28.05.2007 Sähköistä tunnistamista ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa pilotoitiin hyvin tuloksin tänä keväänä, Opetushallitus arvioi.
Kolme vuotta sitten
Kallasvuo: Kaikkien kanssa ei voi kilpailla – Nokia liittoutuu
28.05.2009 Nokian Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, että yhtiö räätälöi tuotteitaan Yhdysvaltain markkinoille. Samalla toimitusjohtaja ennakoi alan lämpenevän herkemmin kuluttajien toiveille.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi