Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ovet auki Eurooppaan

TV Viisi pääsi SBS:n sateenvarjon alle

26.5.2004 10:29 Suomessa toimiva TV Viisi siirtyy osaksi mediayhtiö SBS Broadcasting SA:n kansainvälistä televisiotoimintaa. Strategisen yhteistyön ohelle yhtiöt neuvottelevat myös omistusjärjestelyistä.

SBS omistaa yhdeksässä eri Euroopan maassa 12 televisiokanavaa ja 53 radiokanavaa. Tv-kanavista tunnetuimpia ovat Kanal 5 Ruotsissa, TV Norge, Tanskan TV Danmark ja Kanal 5, Unkarin TV2, Belgian VT4 sekä Alankomaissa toimivat Veronica, Net5 ja SBS 6 - kanavat.

Suomessa SBS:llä on kolme osittain valtakunnallista radiokanavaa Kiss FM, Iskelmä ja Radio City. Yhtiö omistaa myös neljä kaupunkiradiota: Radio 957, Radio Sata, Radio Jyväskylä ja Radio Mega.

SBS Finland Oy:n toimitusjohtaja Leenä Ryynänen kuvaa TV Viiden tuloa mukaan SBS-kanavaksi osana konsernin strategiaa, jossa SBS haluaa toimia digitaalisen monimediaympäristön edelläkävijänä.

- Paljon puhuttu multimedia on nyt täällä, ja TV Viisi on yksi tämän alan pioneereista, Ryynänen sanoo.

TV Viiden toimitusjohtaja Jaakko Visuri on tyytyväinen uuteen eurooppalaiseen kumppaniin.

- Saamme suomalaisille sisältöjen ja viestintäteknologian kehittäjille myös eräänlaisen sateenvarjon. Ovi on nyt auki todella kansainvälisille markkinoille, Visuri visioi.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Opetushallitus: sähköinen tunnistus menestys yhteishaussa

28.05.2007 Sähköistä tunnistamista ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa pilotoitiin hyvin tuloksin tänä keväänä, Opetushallitus arvioi.


Kolme vuotta sitten

Kallasvuo: Kaikkien kanssa ei voi kilpailla – Nokia liittoutuu

28.05.2009 Nokian Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, että yhtiö räätälöi tuotteitaan Yhdysvaltain markkinoille. Samalla toimitusjohtaja ennakoi alan lämpenevän herkemmin kuluttajien toiveille.

.