Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sekaannus Windowsiin ei ole mahdollista

Lindows saa pitää nimensä Hollannissa

28.5.2004 16:14 Linux-pohjaista käyttöjärjestelmää myyvä Lindows on saanut amsterdamilaiselta oikeudelta luvan käyttää edelleenkin Lindows-sanaa yhtiön nimenä, koska sen ei uskota johtavan asiakkaita harhaan.

Nimi Lindows esiintyy ainoastaan pienellä präntillä yhtiön verkkosivun copyright-tekstissä sekä tuotedokumentaatiossa, eikä rajoitettu käyttö oikeuden mukaan riko Microsoftin Windows-tavaramerkkiä, uutispalvelu IDG kertoo. Lisäksi yhtiö tekee selväksi pesäeron Microsoftiin, oikeus katsoo.

Hävittyään aiemmin toisen jutun samaisessa oikeudessa, Lindows muutti käyttöjärjestelmänsä ja nettisivunsa nimen Linspireksi. Microsoft väitti, että yhtiö toimii silti laittomasti käyttämällä Lindowsia yhä yhtiön nimenä.

Microsoft on taistellut Lindowsia vastaan myös muun muassa Suomessa ja Ruotsissa. Yhdysvalloissa ohjelmistomammutti koki äskettäin takaiskun, kun tuomari hylkäsi firman valituspyynnön, joka käsitteli windows-termin merkitystä.

Yhtiön mukaan termiä pitää tarkastella siinä merkityksessä kuin se nykyisin yleisesti mielletään. Jos sanaa pidetään geneerisenä, ei windows-termi olisi kenties enää lain mukaan suojeltu.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Opetushallitus: sähköinen tunnistus menestys yhteishaussa

28.05.2007 Sähköistä tunnistamista ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa pilotoitiin hyvin tuloksin tänä keväänä, Opetushallitus arvioi.


Kolme vuotta sitten

Kallasvuo: Kaikkien kanssa ei voi kilpailla – Nokia liittoutuu

28.05.2009 Nokian Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, että yhtiö räätälöi tuotteitaan Yhdysvaltain markkinoille. Samalla toimitusjohtaja ennakoi alan lämpenevän herkemmin kuluttajien toiveille.

.