Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Digivastaanotin yli 360 000 kotitaloudessa, laajakaistaliittymä 600 000 taloudessa

15 prosenttia talouksista digiajassa

31.5.2004 15:20 Toukokuussa yli 360 000 suomalaisessa kotitaloudessa oli maanpäällisen televisioverkon katseluun soveltuva digisovitin tai digitelevisio, liikenne- ja viestintäministeriö kertoo. Määrä on kasvanut kolmessa kuukaudessa 100 000:lla. Digiaikaan on näin ollen siirtynyt 15 prosenttia kotitalouksista.

Talouksista, joissa digisovitinta ei vielä ole, noin 19 prosenttia aikoo tai arvioi sellaisen seuraavan puolen vuoden aikana ostavansa. Aikomukset hankkia digisovitin ovat lisääntyneet ja varmentuneet.

Ministeriö ei kerro, kuinka moni arastelee digiboksin hankintaa joissain tapauksissa esiintyneiden teknisten ongelmien taikka näkyvyyshäiriöiden vuoksi.

Laajakaista sopii kaikille

Laajakaistainen internet-liittymä oli toukokuussa lähes 600 000 suomalaisessa kotitaloudessa eli joka neljännessä taloudessa. Ministeriö arvioi, että kaikkiaan laajakaistaliittymiä on nyt yritykset mukaan lukien 700 000-750 000.

Ministeriön mukaan laajakaistaliittymät ovat yleistyneet kotitalouksissa kolmen viimeisen kuukauden aikana nopeasti, niitä on hankittu noin 85 000. Yli 130 000 talouteen aiotaan hankkia laajakaistaliittymä seuraavan puolen vuoden aikana.

Liikenne- ja viestintäministeriö selvitytti digisovittimien ja laajakaistaliittymien lukumäärät Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin yhteydessä.

Laajakaistasta on kehittynyt internet-liittymätyyppi, joka sopii kaikille kuluttajaryhmille. Tämä selviää liikenne- ja viestintäministeriön teettämästä erillisestä tutkimuksesta. Laajakaistaisella netillä on vahva suosio, ja potentiaalisia laajakaistan hankkijoita on paljon. Lähitulevaisuudessa noin puolella kotitalouksista voi olla laajakaistaliittymä, ministeriö veikkaa.

Ministeriön tutkimuksen mukaan laajakaista koetaan yhä tarpeellisemmaksi kaikissa ikäryhmissä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Paperilla pelaamista

10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.

.