Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Xbox pulassa Japanissa

Microsoft kuoppasi hehkuttamansa pelin

7.6.2004 09:06 Microsoft on haudannut suunnitelmansa tuoda Japanin markkinoille True Fantasy Live Online -niminen peli. Tämän monen pelaajan verkkopelin oli tarkoitus haastaa Sonyn Playstation 2:n huippusuosittu Final Fantasy ja nostaa Xboxia kukoistukseen.

Microsoft esitteli peliä viime vuonna Tokion pelimessuilla. Kolme vuotta kehitettyä peliä viivytettiin kolmeen otteeseen. Nyt ohjelmajätti kertoo, ettei peli pystynyt vastaamaan odotuksiin.

Pelilehtiä julkaisevan Enterbrainin mukaan Microsoft oli helmikuun loppuun mennessä myynyt Japanissa alle 500 000 Xboxia. Konsoli on ollut myynnissä nousevan auringon maassa helmikuusta 2002 asti.

Sonyn PS2 on kaukana karkumatkalla. PS2:ta, joka on ollut Japanin kaupoissa lähes kaksi vuotta Xboxia pidempään, on myyty 15 miljoonaa kappaletta. Nintendon GameCubeakin on kaupattu 3,2 miljoonaa syyskuun 2001 markkinoilletuomisen jälkeen.

Yhdysvalloissa Xboxilla menee kuitenkin hyvin. Sitä myytiin tutkimusyhtiö NPD:n mukaan viime kuussa niukasti enemmän kuin PS2:ta.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Kodintekniikan myynti väheni 4 prosenttia viime vuonna

11.02.2009 Kotekin juuri julkaiseman tilaston mukaan viime vuoden myynti oli hieman yli 2,06 miljardia euroa. Kappalemääräinen myynti oli vuoden 2007 tasolla, mutta keskihintojen laskun myötä myynnin arvossa oli laskua 4 prosenttia.

.