Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Helsingin kihlakunnansyyttäjän päätös

Satama selvisi syytteittä listautumistutkinnassa

7.6.2004 16:44 Helsingin kihlakunnansyyttäjä Hannu Kuusisto on tänään antanut syyttämättäjättämispäätöksen Satama Interactiveen liittyneissä tutkinnoissa.

Sataman hallituksen ja yhtiön johtoon kuuluvien henkilöiden toiminta liittyen yhtiön listautumiseen Helsingin Pörssiin kevättalvella 2000 ja myöhemmin keväällä annettuun tulosvaroitukseen on ollut viranomaisten tutkittavana.

Asia on ollut syyteharkinnassa, jonka kohteena olivat yhtiön hallitus ja silloinen toimitusjohtaja taloustiedottamisen osalta, sekä yhtiön hallitukseen ja johtoon kuuluneet henkilöt epäillyn sisäpiirintiedon väärinkäytön osalta, yhtiö kertoo pörssitiedotteessaan.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sims muuttaa valkokankaalle

28.05.2007 News Corpin omistama 20th Century Fox on viihdealan lehti Varietyn mukaan ostanut elokuvaoikeudet The Sims -nukkekotipeliin.


Kolme vuotta sitten

Suomen matkapuheluhinnat nousivat, Euroopan laskivat

28.05.2009 Viestintäviraston selvityksen mukaan Suomi ja Italia olivat Euroopan ainoat maat, joissa matkapuhelujen hinnat ovat nousseet vuoden aikana. Suomi on silti halvimpien maiden joukossa. Suomen hintatason nousu johtuu pääosin Elisan ja Saunalahden liittymistä.

.