Itunesia odotellaan Eurooppaan ensi viikolla
8.6.2004 13:44 Applen uskotaan yleisesti käynnistävän suositun Itunes-musiikkipalvelunsa Euroopassa ensi viikolla. Apple on salamyhkäinen ja on ilmoittanut pitävänsä lehdistötilaisuuden kesäkuun 15:ntenä päivänä.
- Voimme ainoastaan kertoa, että kyseessä on erittäin merkittävä asia Applelle musiikin saralla ja suurin juttu Euroopassa, Applen edustaja kertoi International Herald Tribunelle.
Useat alan asiantuntijat ovat vakuuttuneita, että kyseessä on Itunesin Euroopan julkistus. Arvioiden mukaan palvelu käynnistyisi ensiksi Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa.
Tuomalla Itunesin Eurooppaan, Apple rantautuu erilaisista musiikkipalveluista ruuhkautuvalle maaperälle eri yrittäjien kammetessa kuluttajia irti laittomasta tiedostonvaihdosta. Laillisen musiikin imurointi on kuitenkin lähtenyt nihkeästi käyntiin osaksi, koska rojaltimaksuista sopiminen maakohtaisesti on ollut vaikeaa, IHT kirjoittaa.
Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Viime kuussa uusittu Napster käynnistyi Britanniassa ja Sony puolestaan aikoo aloittaa oman palvelunsa Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa tässä kuussa. Sony Connect käynnistyi Yhdysvalloissa viime kuussa. Lisäksi Euroopassa on jo useita muita musiikkipalveluita.
Apple on myynyt Itunesin kautta yli 70 miljoonaa kappaletta. The Guardian -lehden mukaan menestystä on avittanut muun muassa kattava valikoima sekä selkeä hinnoittelu, jonka mukaan kaikki kappaleet maksavat euroissa noin 80 senttiä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta
28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.
Kolme vuotta sitten
Kallasvuo ylistää: iPhone teki palveluksen Nokialle
28.05.2009 Applen iPhone-kännykän tulo markkinoille oli herätys Nokialle ja iPhone teki siten palveluksen koko mobiilialalle, sanoo toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi