Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tiedostonvaihtaja tuomittiin

Levy-yhtiöille ensimmäinen voitto piraatteja vastaan Saksassa

9.6.2004 13:24 Saksan musiikkiteollisuus sai ensimmäisen voittonsa taistossaan laitonta tiedostonvaihtoa vastaan. Nimeltä mainitsematon 23-vuotias musiikkiharrastaja tuomittiin tekijänoikeusrikkomuksesta 8000 euron korvauksiin, Deutsche Welle kirjoittaa.

Nuoren on myös maksettava oikeudenkäyntikulut. Jutusta povataan ennakkotapausta tulevien käräjien pohjaksi ja samalla tuomion toivotaan varoittavan muita musiikinlataajia seurauksista.

Saksassa on käynnistetty 68 oikeudenkäyntiä, päättynyt mukaan lukien, tiedostonvaihtajia vastaan. Deutsche Welle arvioi oikeuden päätöksen olevan merkittävä voitto maan musiikkiteollisuudelle, jonka mukaan internet-piratismi on osaltaan leikannut alan ansioita, mikä taasen on johtanut tuhansien työpaikkojen häviämiseen.

Levy-yhtiöt eivät kuitenkaan turvaudu ainoastaan käräjiin: yhtiöt puuhaavat uusia maksullisia latauspalveluja houkutellakseen ihmisiä laillisen musiikin pariin.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta

28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.


Kolme vuotta sitten

Kallasvuo ylistää: iPhone teki palveluksen Nokialle

28.05.2009 Applen iPhone-kännykän tulo markkinoille oli herätys Nokialle ja iPhone teki siten palveluksen koko mobiilialalle, sanoo toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo.

.