Yritysjohto tarvitsee mittareita it-hyödyille
14.6.2004 12:26 Suomalaisten yritysten keinot mitata it-hallinnon hyötyjä ja kypsyyttä ovat pahasti vajavaiset. Myös keinot varautua riskeihin ovat puutteelliset. Vastuu mittareiden vaatimisesta kuuluu liikkeenjohdolle, vaatimusten toteuttajan osa on tietohallinnolla.
Muun muassa tällaisia johtopäätöksiä tekee IT-Governance 2004 -tutkimuksen tietohallinnon hyvästä johtamisesta laatinut Esa Toivonen. Hän on tutkimuksen toteuttaneen AE Thinking Business Groupin johtaja.
IT Governance 2004 -tutkimukseen osallistui 72 henkilöä, joista valtaosa työskentelee suurimpien suomalaisten yritysten ja organisaatioiden tietohallinnossa vastuuhenkilöinä.
Esa Toivosen mielestä liikkeenjohdon käsitys it-hyödyistä on köykäisissä kantimissa.
- Yritysjohto toki ymmärtää tietohallinnon menetelmät tärkeiksi. Ongelmat syntyvät siitä, ettei saavutettuja it-hyötyjä ja organisaation it-kypsyyttä kyetä mittaamaan selkeillä, nopeilla ja yksinkertaisilla menetelmillä, Toivonen sanoo.
Hän viittaa muun muassa tutkimuksessa it-johtajille esitettyyn väitteeseen, jonka mukaan «liikkeenjohto mittaa ja arvioi säännöllisesti it-kypsyyttä ja liiketoiminnallisia hyötyjä.»
Tämän väitteen kanssa yli puolet vastanneista it-johtajista oli jokseenkin eri mieltä ja lähes viidennes täysin eri mieltä.
- Koska yritysten it-budjetit näyttävät tiukoilta myös vuodelle 2005, olisi äärimmäisen tärkeää, että yrityksissä ja organisaatioissa pohdittaisiin it-hallinnon hyötyjä ja kustannuksia säännöllisesti. Arviointiin pitää osallistua nimen omaan yrityksen ylimmän johdon aina toimitusjohtajaa myöten, Toivonen sanoo.
Sama vene, eri soutusuunta ja -tahti
Toinen tutkimuksessa ilmennyt ongelmakenttä liittyy riskien arviointiin. It-johtajista 44 prosenttia oli jokseenkin eri mieltä ja lähes 20 prosenttia täysin eri mieltä väitteen kanssa, jossa «liikkeenjohto aktiivisesti hallitsee ja ennalta varautuu mahdollisiin riskeihin.»
- Yrityksissä tarvitaan nimen omaan aktiivista, ennakoivaa kontrollia it-alan riskeihin. Tässä toteuttajana voi olla esimerkiksi sisäinen tarkastus. Edelleen on kovin yleistä, että jonkin uuden hankkeen alkuvaiheessa tehdään kyllä automaattisesti SWOT-analyysi, mutta asian seuranta jää tähän, Toivonen sanoo.
Toivonen huomauttaa, että vaikka it-hallinnon johto ja liikkeenjohto ovat samassa veneessä yrityksen toiminnan kehittämisen suhteen, itse soutamisen suunta ja tahti voivat hyvin usein olla erilaiset.
IT Barometri on ilmainen tapa itsearviointiin
Ristiriitaisten tutkumustulosten ratkaisemiseksi AE Thinking Group tarjoaa kehittämäänsä ei-kaupallista, kaikille avointa IT Value -barometriä.
- Testimme avulla jokainen organisaatio voi parissa tunnissa arvioida oman it-järjestelmänsä kypsyyden ja hyödyt. AE Thinking Group on kehittänyt barometriä vuodesta 1997 lähtien, Esa Toivonen selostaa.
Aineiston voi ladata maksutta osoitteesta http://barometer.thinking-business.net
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta
28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.
Kolme vuotta sitten
Kallasvuo ylistää: iPhone teki palveluksen Nokialle
28.05.2009 Applen iPhone-kännykän tulo markkinoille oli herätys Nokialle ja iPhone teki siten palveluksen koko mobiilialalle, sanoo toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi