Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Viisaskin menee vipuun

Popwiresta Ericssonin ja Investorin Waterloo

9.7.2004 09:59 Wallenbergien yritys tehdä rahaa musiikkiportaali Popwirella johti vain suuriin tappioihin. Ericsson ja Investor sijoittivat yhtiöön sata miljoonaa kruunua, mutta joutuivat lopulta luopumaan yhtiöstä seitsemällä miljoonalla kruunulla.

Wallenbergien suvun sijoitusyhtiö Investorin viestinnästä vastaava johtaja Fredrik Lindgren ei tunnu pahemmin harmittelevan nettihuuman aikaan vuonna 1999 tehtyä ja päin mäntyä mennyttä sijoitusta.

- Tällaista tämä välillä on, kun työskennellään riskirahalla, Lindgren sanoo Dagens Industrissa.

Vuonna 1999 Ericsson ja Investor panostivat sata miljoonaa kruunua Popwiresiin, jonka piti saada listoilleen nykyisiä ja tulevia ruotsalaisia musiikkialan tähtiä. Näin ei käynyt, ja yhtiön toimialaa rukattiin kohti ohjelmistopalvelujen kehitystä digitaalista musiikkituotantoa varten.

Tappiota syntyi uudellakin toimialalla tiuhaan tahtiin. Vuodesta 2002 lähtien Popwires on tehnyt 110 miljoonan kruunun tappiot Investorin ja Ericssonin reippaasti riskirahoituksesta huolimatta.

Nyt yhtiö myydään it-konsultti Telecalle vaivaisella seitsemällä miljoonalla kruunulla.

- Uskon yhtiön hyötyvän uudesta omistajasta, jonka toimiala on lähempänä Popwiresin ydintä kuin meidän, Fredrik Lindgren sanoo.

Telecan asiakkaisiin kuuluu muiden muassa mobiilioperaattori 3. Telecan toimitusjohtaja Christer Björk sanoo Popwiresin vahvistavan Telecan mobiilioperaattoreille suuntaamia multimediapalveluja.

Björk uskoo tappiollisen Popwiresin kääntyvän vihdoin voiton puolelle vuonna 2005.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Steam-pelipalvelussa 13 miljoonaa aktiivista käyttäjää

28.05.2007 Half-life -peleillä pinnalle noussut Valve Software ilmoitti, että sen digitaalisen sisällön pc-alusta, Steam, on ylittänyt yli kolmentoista miljoonan aktiivisen käyttäjätunnuksen rajan.


Kolme vuotta sitten

Tekstiviestiskandaali varjostaa American Idolin finaalia

28.05.2009 Puhelinyhtiö AT&T:n sanotaan jakaneen ilmaisia puhelimia tekstiviestiäänestystä varten.

.