Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Myös Nintendo ja Microsoft?

Sony esittelee seuraavaa Playstationia E3-messuilla

13.7.2004 13:21 Sony aikoo esitellä seuraavaa Playstation-pelikonsoliaan ensi toukokuun E3-pelimessuilla Los Angelesissa. Yrityksen peliliiketoiminnan johtaja Ken Kutaragi tyrmää väitteet, joiden mukaan konsolin kehitystyö sujuisi huonosti.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Kutaragi ei maininnut lehdistötilaisuudessa Playstation 3 -nimen todennäköisesti saavan laitteen myyntiintuomispäivää.

Hän kuitenkin arveli, että aikataulussa noudatetaan Playstation 2:n mallia. PS2 tuli Japanissa kauppoihin lähes vuosi ensiesittelyn jälkeen.

Analyytikot odottavat PS3:n saapuvan Yhdysvaltoihin vuonna 2006.

Uudet konsolit rynnivät esiin E3:ssa

Myös Nintendo on lupaillut esittelevänsä E3-messuilla uutta pelikonsoliaan, joka on saanut työnimen Revolution. Schwab SoundView Technology Groupin analyytikko Colin Sebastian odottaa Microsoftin tekevän seuraavan siirron.

- Jos Sony esittelee PS3:a toukokuun messuilla, epäilemättä myös Microsoft ja Nintendo haluavat näyttää omiaan.

Microsoft on luvannut useaan kertaan, että Xbox Next -nimeä kantava seuraava ohjelmajätin pelikonsoli tulee markkinoille ennen PS3:a.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nokia hallitsee suomalaisyritysten mobiilialustoja

28.05.2007 Suomalaiset keskisuuret yritykset ovat vasta alkutaipaleella mobiiliratkaisujen hyödyntämisessä. Viidennes ei ole edes miettinyt mobiiliratkaisuja ja 42 prosenttia on saanut aikaan vasta perusratkaisun. Päätelaitteissa Nokian asema on ylivoimainen.


Kolme vuotta sitten

Kallasvuo: Kaikkien kanssa ei voi kilpailla – Nokia liittoutuu

28.05.2009 Nokian Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, että yhtiö räätälöi tuotteitaan Yhdysvaltain markkinoille. Samalla toimitusjohtaja ennakoi alan lämpenevän herkemmin kuluttajien toiveille.

.