Vivendi myi filmipajan eurolla
14.7.2004 13:39 Vivendi Universal on myynyt Euroopan vanhimman elokuvastudion, saksalaisen Studio Babelsbergin symbolisella yhden euron kauppahinnalla.
Studio Babelsbergin myynti on viimeinen niitti Vivendi Universalin entisen pääjohtajan Jean-Marie Messierin haaveille kehittää yhtiöstä eurooppalaisen elokuvan esitaistelija.
Velkainen Vivendi paikkasi aiemmin tänä vuonna kassaansa myymällä Hollywoodin Universal Studiosin General Electricin omistamalle NBC:lle.
Kaupan jälkeen Vivendi keskittyy perusliiketoimintoihinsa, joihin kuuluu muun muassa matkaviestintä. Viestinnän alalla yhtiölle jää vielä Canal Plus.
Vuonna 1912 perustettua Studio Babelsbergia pidetään ansaitusti eurooppalaisen elokuvan synnyinsijana. Perinteikäs Babelsberg on kestänyt niin natsielokuvan kulta-ajat 1930- ja 40-luvuilla kuin Itä-Saksan pontevan propagandakoneiston tuotoksetkin.
Vivendin haltuun Babelsberg joutui vuonna 1992, kun Länsi-Saksan perustama Treuhand -virasto yksityisti itäsaksalaista omaisuutta Saksojen yhdistymisen jälkeen. Tuolloin lähinnä vesibisneksistään tunnettu Vivendi käytti nimeä Générale des Eaux.
Kuuluisuuksia Fritz Langista Roman Polanskiin
Babelsbergin edustaja Felix Neunzerling pitää Vivendiä erinomaisena omistajana, jonka aikana vanha studio pääsi jälleen jaloilleen.
Babelsbergin kuuluisimpiin elokuviin lukeutuvat Fritz Langin Metropolisin kaltaiset elokuvahistorian klassikot. Myös Roman Polanskin uutuus Pianisti on kuvattu Potsdamissa sijaitsevassa studiossa.
Parhaillaan Babelsbegissa kuvataan Tom Cruisen tähdittämää Mission Impossible -elokuvan kolmatta osaa, Financial Times kirjoittaa.
Studio Babelsbergin uudet omistajat ovat sijoittajat Carl Woeboken ja Christoph Fisser. Euron kauppahinnan lisäksi kaksikko ottaa huolekseen studion 18 miljoonan euron velat.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokia hallitsee suomalaisyritysten mobiilialustoja
28.05.2007 Suomalaiset keskisuuret yritykset ovat vasta alkutaipaleella mobiiliratkaisujen hyödyntämisessä. Viidennes ei ole edes miettinyt mobiiliratkaisuja ja 42 prosenttia on saanut aikaan vasta perusratkaisun. Päätelaitteissa Nokian asema on ylivoimainen.
Kolme vuotta sitten
Kallasvuo: Kaikkien kanssa ei voi kilpailla – Nokia liittoutuu
28.05.2009 Nokian Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, että yhtiö räätälöi tuotteitaan Yhdysvaltain markkinoille. Samalla toimitusjohtaja ennakoi alan lämpenevän herkemmin kuluttajien toiveille.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi