Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
4,6 miljoonaa teräväpiirtotaloutta vuonna 2008

Datamonitor: siirtyminen hdtv:hen kivulias

12.8.2004 09:23 Tutkimusyhtiö Datamonitor ennustaa, että Euroopassa on 4,6 miljoonaa teräväpiirtotelevision (hdtv) omistavaa kotitaloutta vuoteen 2008 mennessä. Viime vuoden lopussa luku oli 50 000, ja televisioiden päivitysrumban suunnannäyttäjinä tulevat olemaan Iso-Britannia, Saksa ja Ranska.

"Hdtv-markkinat keräävät parhaillaan vauhtia, ja tekniikka on tullut jäädäkseen huolimatta joistakin aiemmista arvioista, ettei hdtv koskaan saapuisi Eurooppaan", arvioi Datamonitorin analyytikko James Healey.

Siirtyminen uuteen tekniikkaan ei tule olemaan kaunista katseltavaa, tutkimusyhtiö varoittaa. Katsoakseen ja tallentaakseen hdtv-lähetyksiä kuluttajien pitää uusia viihdejärjestelmänsä (televisio, sovitin, videonauhuri, pvr/dvd-tallennin ja niin edelleen). Ja huolimatta valmistajien ja televisiokanavien epäilemättä vahvasta markkinoinnista, monet kuluttajat ovat sormi suussa kilpailevien teknologioiden keskellä.

Datamonitorin mukaan ainoa varma lopputulos on, että tiedotusvälineet repäisevät maukkaita otsikoita kuluttajista, jotka ovat vahingossa ostaneet kalliita televisioita, jotka eivät ole oikeasti hd-valmiita. Kuluttajien kunnollinen koulutus onkin kriittistä.

Tutkimusyhtiö vertaa hdtv:tä yhtä mullistavaksi uudistukseksi kuin väritelevisio 1950-luvulla. Kuvan laadun pitäisi parantuman silminnähtävästi. Ennusteen mukaan Eurooppa on siirtynyt kokonaan hdtv-lähetyksiin 20 vuodessa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa

28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.


Kolme vuotta sitten

Intel: EU:n sakot eivät vaikuta osinkoihin tai investointeihin

28.05.2009 Maailman suurin siruvalmistaja Intel ei aio leikata osinkojaan tai vähentää investointejaan Euroopan unionin määräämien sakkojen takia.

.