Ydinsalaisuuksien katoaminen ehkä inventaariovirhe
13.8.2004 10:33 Yhdysvaltain Los Alamosin ydinasetutkimuskeskuksen kadonneista levyistä noussut kohu saattaa puhtaasti johtua pelkästä inventaariovirheestä. Tutkimuskeskuksessa vierailleen senaattori Pete Domenicin mukaan laitoksen inventaariojärjestelmän olevan niin leväperäinen, että levyjen katoaminen saattaa hyvinkin johtua moisesta virheestä.
- On hyvinkin mahdollista, että olemme saaneet väärän hälytyksen - järjestelmä sanoo jonkin kadonneen, vaikka ei olisi. Kuten lääketieteen testeissä, on parempi huomata, että inventaario oli väärässä kuin oikeiden levyjen olevan hukassa. Tämä koko tilanne vahvistaa sitä, että meidän täytyy parantaa inventaariojärjestelmäämme, kertoo Domenci avoimessa lausunnossaan.
Nimettömien lähteiden mukaan kadonneita kahta levyä ei todennäköisesti ole ollut edes olemassa; kohun syynä saattaa hyvinkin olla pari ylimääräistä levyetikettiä, jotka jäivät yli kahdeksantoista levyn nimeämisestä, kertoo The Register.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kesäkuu tuo lisää maksullista urheilua
28.05.2007 Urheilukanava aloittaa maksu-tv-toimintansa Suomessa PlusTV:n paketissa. PlusTV:n ja Urheilukanavan välinen kumppanuus tuo URHEILU+KANAVAn suomalaisten antennitalouksien saataville 3. kesäkuuta alkaen.
Kolme vuotta sitten
Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle
28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi