Nykynäkymin Orwell oli optimisti
Ville Oksanen haluaa provosoida keskustelua isonveljen otteista.
19.8.2004 12:23 Orwell oli optimisti julistaa teksti Electronic Frontier Foundation Internationalin (EFFI) tuottamassa t-paidassa. Järjestön puheenjohtaja Ville Oksanen sanoo viestin olevan tahallaan provosoiva ja viittaavan moniin nykyaikaisiin ihmisten seurantamenetelmiin, joita George Orwell ei osannut edes kuvitella tunnetussa teoksessaan 1984.
Ihmisten liikkeitä voidaan seurata kännykkäpaikannuksen avulla, kännykät voidaan muuntaa aktiivisiksi kuuntelulaitteiksi, pankki-, luotto- ja asiakaskortit kirjaavat kaikki ihmisten ostokset, jokaisesta puhelusta, sähköpostista ja internet-sivusta jää elektroninen jälki.
Lisäksi kaupunkien keskustoissa on satoja kameroita, jotka valvovat kulkijoita taukoamatta. Tulossa ovat tuotteiden rfid-radiotunnisteet ja viranomaisten yhteiskäytössä olevien väestö- ja verotusrekisterien lisäksi myös terveystietokantoja ollaan ottamassa yhteiskäyttöön.
Yksilön tai tietyn ryhmän lähes täydellinen seuraaminen olisi mahdollista, jos kaikki nämä tiedot olisivat seuraajan käytössä. Oksasen mukaan Euroopan Union ehdotus tele- ja internet-verkkojen täydellisten tunnistetietojen tallentamiseksi olisi pitkä askel tähän suuntaan.
Ministeriöt vastakkain
EFFI:n toiminta keskittyy lähitulevaisuudessa EU:n tunnistetietojen tallennusehdotuksen torjuntataisteluun. Oksasen mukaan taistelulinjat asiasta tietävien kesken ovat aika selkeät.
Laajaa tunnistetietojen tallentamista kannattavat sisäasiainministeriö, joka yrittää ujuttaa tallennusvelvollisuutta kaikkiin paikkoihin ja Tekijänoikeuden valvontakeskus, joka näkee siinä keinon piratismin vastustamiseen.
Valtioneuvosto on antanut periaatteellisen kannatuksensa EU:n tallennusehdotukselle, mutta ministeriöiden välillä on asiasta eripuraa. Oksasen mukaan sisäasiainministeriö ei suostu sanoutumaan irti laajan tallennuksen kannatuksesta, kun taas liikenne- ja viestintäministeriö vastustaa sitä. Oksanen huomauttaa, että sisäministeriö pitää kiinni kannastaan, vaikka poliisi on ilmoittanut, ettei se kannata laajaa tallennusta.
?Viestintäneuvos Kristiina Pietikäisen lausunto asiasta viime viikon ITviikossa oli liikenne- ja viestintäministeriön sodanjulistus sisäministeriölle?, Oksanen tulkitsee.
Rintamalinjat poteroissaan
Viestinnän tunnistetietojen kannattajien ja vastustajien kahtiajako noudattelee lähes samoja rintamalinjoja kuin muutkin yksityisyyteen ja sananvapauteen liittyvät viimeaikaiset kysymykset.
Operaattorit, jotka ovat konkreettisen toiminnan keskipisteessä, pyrkivät näyttämään neutraaleilta. Tunnistetietokysymyksessä ne ovat kuitenkin ilmaisseet vastustavan kantansa. Aikaisemminkin aktiivisesti reagoinut Saunalahti on myös ryhtynyt kampanjoimaan sitä vastaan.
Myös elinkeinoelämän suurimman järjestön, TT:n eurooppalainen kattojärjestö on ryhtynyt vastustamaan hanketta sen suurten kustannusten takia. EU:n ehdotushan menee tallennusvaatimuksessa jopa pitemmälle kuin Yhdysvaltain lainsäädäntö ja koskee suoraan myös suuria yrityksiä ja yhteisöjä, jotka välittävät puheluja ja verkkoliikennettä.
Oksanen puhuu hyvin arvostavasti myös tietosuojavaltuutetun työstä yksityisyyden johdonmukaisessa puolustamisessa.
?Suomessa on hyvin toimiva, aktiivinen ja vaikuttava tietosuojavaltuutetun toimisto, joka puolustaa oikeasti yksityisyyttä?, hän sanoo.
EFFI:n kanssa samaan, radikaalimpaan, leiriin Oksanen laskee tietosuojavaltuutetun toimiston, sen eurooppalaiset kumppanit ja jotkut ympäristöjärjestöt kuten Maan ystävät, joka on liikkeellä elämänkatsomuksellisista lähtökohdista. Joukoon kuuluvat myös telealaa ja sen toimintaedellytyksiä tuntevat liikenneministeriön virkamiehet ja yksi kansanedustaja: Jyrki Kasvi.
Tietämättömyyttä ja keskustelun puutetta
?EFFI tunnetaan laajemmalti tietotekniikkamediassa ja sen lukijoiden keskuudessa?, Oksanen sanoo. Muualla ne asiat, joita EFFI edistää, kohtaavat vain tietämättömyyttä.
?Suomessa koko aihepiiriä vaivaa keskustelun puute,? Oksanen harmittelee. Isossa-Britanniassa yksityisyydensuoja on erittäin herkästi ihmiset sytyttävä aihe ja Yhdysvalloissa on perinteisesti ollut monia vankkoja järjestöjä, jotka puolustavat kansalaisvapauksia sekä valtiota että yrityksiä vastaan.
Vaikka kansalaisvapauskysymykset ovat syvästi poliittisia, puolueissa ei niitä juurikaan ymmärretä. Oksasen mielestä Jyrki Kasvi on ainoa kansanedustaja, jolla on todellista ymmärrystä ja kiinnostusta näihin kaikkia koskettaviin asioihin.
Oksanen arvioi, että EFFI voi odottaa tukea poliittisista puolueista vain Vihreiltä ja Vasemmistoliitolta. Muissa puolueissa mielipiteet hajoavat, vaikka esimerkiksi Kokoomuksesta on perinteisesti löytynyt kannatusta poliisin oikeuksien ja toimintamahdollisuuksien laajentamiseen.
Konkreettista ja rajattua
Oksanen sanoo, ettei EFFI:kään ole vastustamassa totaalisesti teletunnistetietojen käyttöä esimerkiksi rikotustutkinnassa. Sen mielestä tietojen keräämisen ja käytön täytyy noudattaa länsimaisen oikeusperinteen mukaisia suhteellisuuden ja konkreettisuuden periaatteita: Tietoja kerätään vain niin paljon, kuin on välttämätöntä ja yksityisyyden suojaa raotetaan vain konkreettisiin, selkeästi rajattuihin tarkoituksiin.
?Nettipiratismin kitkeminen ei ole riittävä syy massiiviseen tunnistetietojen tallentamiseen ja penkomiseen?, Oksanen konkretisoi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
5630 XpressMusic Suomeen loppukeväästä
10.02.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja julkaisi uuden musiikkipuhelimen. Comes With Music -palvelun avaamisajankohta Suomessa on edelleen hämärän peitossa.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi












