Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uusi tutkimus:

Koti löytää ihmisen usein internetistä

1.9.2004 15:36 Tampereen yliopiston Liiketaloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimus paljastaa, että internetin rooli asuntokaupan tiedonlähteenä on kasvanut selvästi viimeisen kahden vuoden aikana. Internet koettiin jopa tärkeimmäksi asuntokaupan tiedonlähteeksi.

Vuoden 2004 kyselytutkimukseen osallistuneista asunnon ostaneista henkilöistä 81 prosenttia ilmoitti käyttäneensä internetiä asuntokaupan tietolähteenä. Vuonna 2002 vastaava osuus oli 66 prosenttia.

Interne­tin käyttö on yleistä etenkin nuorten ja keski-ikäisten asunnon ostajien tietolähteenä, mutta sen käyttö on yleistynyt myös vanhemmissa ikäluokissa.

Vastaajista 81 prosenttia ilmoitti käyttäneensä sanomalehtiä tiedon­lähtee­nään. Seuraavaksi eniten mainintoja saivat Etuovi.com-lehti (49 %) ja kiinteistönvälit­täjä (37 %).

Internet ajoi lehtien ohi

Internet sai eniten (45 %) mainintoja tärkeimpänä asuntokaupan tiedonlähteenä, ja toisena oli sanomalehti (23 %). Vuonna 2002 sanomalehti koettiin tär­keimmäksi tiedonlähteeksi (35 %), mutta internet huohotti niskaan (34 %).

Yksittäisistä asuntokauppaan johtaneista tiedonlähteistä vastaajat mainitsivat Etuovi.comin, jonka mainitsi 84 vastaajaa (n=308), toiseksi useimmin kiinteistövälittäjän (60 mainintaa) ja Helsingin Sanomat (28 mainintaa).

Tutkimus oli jatkoa vuonna 2002 tehdylle ensimmäiselle asuntokaupan tiedonhankintaa selvittä­neelle tutkimukselle. Valtakunnallisessa tutkimuksessa kartoitettiin 339 asunnon keväällä 2004 os­taneen henkilön mielipiteitä eri tietolähteistä ja ilmoitusvälineistä.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kesäkuu tuo lisää maksullista urheilua

28.05.2007 Urheilukanava aloittaa maksu-tv-toimintansa Suomessa PlusTV:n paketissa. PlusTV:n ja Urheilukanavan välinen kumppanuus tuo URHEILU+KANAVAn suomalaisten antennitalouksien saataville 3. kesäkuuta alkaen.


Kolme vuotta sitten

Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle

28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.

.