Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Valitusoikeuden hiljattainen päätös järkytti

Lakialoite kieltäisi vertaisverkot

3.9.2004 14:29 Yhdysvaltain kongressin käymä kiivas kädenvääntö vertaisverkkojen kieltämisestä on saanut uuden käänteen. Maan tekijänoikeusvirasto on laatinut uuden version lakiehdotuksesta, joka viraston mukaan kieltäisi vertaisverkot, kuten Kazaan ja Morpheuksen, mutta jättäisi laitteet, kuten kannettavat kovalevyt ja mp3-soittimet, rauhaan.

Alkuperäistä lakiehdotusta (Induce Act) kritisoitiin ankarasti, koska se olisi voinut vaarantaa esimerkiksi Applen Ipod-soitinten laillisuuden, mikä puolestaan olisi ollut omiaan ajamaan kuluttajat piratismiin, uutispalvelu News.com kertoo.

Elokuussa valitustuomioistuin sanoi, että tiedostonvaihto-ohjelmat ovat laillisia, mikä aiheutti järkytystä Washingtonissa. Nyt ryhmät, kuten musiikkialan etujärjestö RIAA kongressin liittolaisineen, ajavat pikaisesti lainsäädäntöä, joka kumoaisi valitusoikeuden päätöksen.

Induce Actin uusi luonnos näyttäisi pakittavan alkuperäisestä laajuudestaan. Nyt muun muassa yritykset olisi vaikeampi saattaa edesvastuuseen tekijänoikeusrikkomuksista.

Toisaalta kuluttajaryhmittymät ja internet-operaattorit ovat huolissaan, koska ehdotus saattaa esimerkiksi pakottaa operaattoreita paljastamaan tilaajiensa henkilötietoja.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

YouTuben perustajat uivat rahassa

10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.


Kolme vuotta sitten

Toimittaja pummaa maailmanympärysmatkan Twitterin avulla

10.02.2009 The Guardian -lehteen kirjoittava Paul Smith aikoo matkustaa mahdollisimman kauas kotoa pelkästään Twitterin käyttäjien hyväntahtoisuuden avulla.

.