Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Parhaat käytännöt -kilpailuun ehtii vielä ilmoittautua

Pääministeri kaipaa it-ideoita tietoyhteiskuntakisaansa

Pääministeri Matti Vanhanen jakaa palkinnot marraskuussa.

6.9.2004 15:48 Hyviä tietoyhteiskuntakäytäntöjä voi ilmoittaa Pääministerin parhaat käytännöt -kilpailuun vielä muutaman päivän ajan. Ehdokkaiden nimeäminen kilpailuun päättyy perjantaina. Erityisesti mukaan kaivataan vielä yritysten tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntäviä käytäntöjä.

Kilpailun aikana kerätään ja palkitaan parhaita tietoyhteiskuntaa edistäviä käytäntöjä. Hallituksen tietoyhteiskuntaohjelmaan sisältyvän kilpailun palkintosumma on 80 000 euroa. Palkinnot jakaa pääministeri Matti Vanhanen marraskuussa 2004 järjestettävässä tilaisuudessa.

Päätöksen palkittavista käytännöistä tekee tietoyhteiskuntaneuvostosta koottu tuomaristo, jonka puheenjohtajana toimii liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen.

Parhaiden käytäntöjen palkitsemisen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta jo olemassa olevista hyvistä käytännöistä. Tavoitteena on edistää tietoyhteiskuntaan liittyvien hyvien käytäntöjen leviämistä koko yhteiskunnassa sekä kannustaa innovatiivisuuteen ja käytäntöjen jatkokehitykseen.

Tavoitteena on myös parantaa innovaatioiden pääsyä kansainvälisille markkinoille. Kilpailussa menestyneitä hyviä käytäntöjä markkinoidaankin kilpailun päätyttyä aktiivisesti Suomessa ja myös kansainvälisesti.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nightwishin Tarjan korvikkeen julkistus kyykytti videopalvelimia

28.05.2007 Bändeille suunnattua videoblogipalvelua pyörittävän Fanpluggedin mukaan Nightwishin viime viikkoinen uuden laulajan julkistaminen kyykytti palvelun videopalvelimia.


Kolme vuotta sitten

"Nyt ei ehdi, katson futista"

28.05.2009 Tuollaisen kommentin saattaa saada aviopuolisolta, kun toinen pyytää apua keittiössä. Mutta myös monella it-ammattilaisella on kyselyn mukaan pokkaa sanoa juuri näin silloin, kun yrityksen tietojärjestelmiä on kohdannut jokin onnettomuus.

.