Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kanteita nousi Euroopassa

EFFI: oikeudenkäynnit eivät poista musiikkipiratismia

8.10.2004 17:35 Electronic Frontier Finland ry on pettynyt kansainvälisten levy-yhtiöiden edunvalvontajärjestön International Federation of the Phonographic Industryn päätökseen haastaa tavallisia netin käyttäjiä oikeuteen vertaisverkkojakelusta.

IFPI ja sen eurooppalaiset jäsenjärjestöt ovat nostaneet satoja kanteita musiikin verkkojakelusta Englannissa, Ranskassa, Tanskassa, Saksassa, Italiassa ja Itävallassa. Vastaavat kanteet olisivat mahdollisia jo tällä hetkellä Suomessa, mutta musiikkiteollisuus ei halua täällä heikentää imagoaan ennen uuden tekijänoikeuslain hyväksymistä, EFFI arvelee.

Musiikin lataaminen vertaisverkoista yksityistä käyttöä varten on sitä paitsi vielä toistaiseksi sallittua Suomessa, mutta on mahdollista, että se kiellettäisiin tulossa olevassa laissa.

Vertaisverkkojakelu lailliseksi

- Musiikkiteollisuudella on toki oikeus puolustaa laillisia oikeuksiaan. Tosiasia kuitenkin on, että oikeudenkäynneillä ei verkkojakelua pystytä pysäyttämään. Tällä päätöksellä musiikkiteollisuus vain vahvistaa negatiivista imagoaan tavallisten kuluttajien parissa, mikä ei auta levyjen myynnissä, EFFIn puheenjohtaja Ville Oksanen pohtii.

EFFIn näkemykseen mukaan olisi paljon järkevämpää käyttää resurssit vertaisverkkojakelun laillistamiseen. Tällä hetkellä olisi täysin mahdollista rakentaa järjestelmä, jossa käyttäjät saisivat vapaasti jakaa musiikkia vertaisverkoilla pientä kuukausittaista maksua vastaan. Näin kerätyt rahat tilitettäisiin artisteille olemassa olevien tekijänoikeusjärjestöjen kautta, EFFI kaavailee.

IFPI on toisaalta korostanut odottaneensa kauan ennen oikeustoimiin ryhtymistä. Valistusta on harrastettu ja kuluttajia on ohjattu maksullisten palvelujen pariin. Lisäksi etujärjestö painottaa, että oikeuteen viedään vain kaikkein räikeimpiä musiikinlevittäjiä, eikä sellaisia henkilöitä, jotka vain imuroivat musiikkia omaan käyttöönsä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Paperilla pelaamista

10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.


Kolme vuotta sitten

Talouskriisi ajoi verkkoliikenteen yli 25 Gbps:n päivälukeman

10.02.2009 Suomen ip-yhdysliikennepisteen Ficix ry:n kautta välitetty liikenne kasvoi vuonna 2008 noin neljänneksen eli 25 prosenttia. Helmikuun ensimmäisellä viikolla rikottiin 25 Gbps:n rajapyykki päivittäisenä huippuarvona.

.