Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
190 miljoonaa käyttäjää vuodessa

Musiikkiteollisuus vaatii puolta miljardia tiedostonvaihtajalta

Australian musiikkiteollisuutta edustava Aria ajaa syytteitä tiedostonvaihtoa vastaan.

19.10.2004 17:29 Musiikkiteollisuus on esittänyt 500 miljoonan dollarin vahingonkorvausvaatimuksen australialaismiehelle, joka piti kuusi vuotta lataus- ja tiedostonvaihtopalvelua.

Musiikkiteollisuuden mukaan miehen ylläpitämillä sivuilla oli 190 miljoonaa käyttäjää vuodessa ja hänen tulonsa nousivat jopa 64 000 dollariin kuukaudessa.

Stephen Cooper perusti vuonna 1998 MP3s4free.net-sivuston, joka suljettiin pari viikkoa sitten. Sivuston uskottiin nousseen neljänneksi suurimmaksi tekijänoikeudettoman musiikin latauspisteeksi.

Cooperin mukaan syyte on perätön. Australialaislehtien mukaan hän ei olisi koskaan aloittanut toimintaa, jos olisi tiennyt sen laittomaksi. Hän sanoo, ettei palvelu ole tuottanut hänelle merkittäviä tuloja. Musiikkiteollisuuden mukaan Cooperia kuitenkin varoitettiin kaksi vuotta sitten.

Musiikkiteollisuus syyttää myös Cooperin internet-operaattoria ComCenia.

Oikeusoppineiden mielestä kyseessä on kiinnostava ennakkotapaus. Oikeus ratkaisee nyt, onko laitonta välittää musiikkia verkkokäyttäjältä toiselle, jos sitä ei itse ole tallentanut omille tietokoneilleen. Kysymys on pohjimmiltaan vertaisverkkotoiminnan ylläpitämisen laillisuudesta.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä

11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.

.