Julkiset televisiot sammuttavasta avaimenperästä tuli hittituote
TV-b-gone tarjoaa rauhaa julkisiin tiloihin.
21.10.2004 08:38 Uusi avaimenperään kiinnitettävä, television sammuttava kaukosäädin on noussut kolmessa päivässä hittituotteeksi Yhdysvalloissa. Laitteella voi sammuttaa lähes kaikki televisiot myös julkisilla paikoilla kuten lentokentillä ja ravintoloissa. Laitteen keksijä on ihmeissään tuotteen suosiosta ja amerikkalaisten tv-vihamielisyydestä.
- Luulin, että tilauksia tulisi vähitellen, mutta olemme hukkuneet niihin, TV-B-Gone -laitteen keksijä Mitch Altman kertoo.
Altman on saanut satoja tilauksia 15 dollarin hintaisesta TV-B-Gone -laitteestaan sen jälkeen, kun tuote julkistettiin maanantaina Wired-lehdessä ja muissa medioissa. Ajoittain tuhannet sivulataukset kaatoivat Altmanin yhtiön Cornfield Electronicsin websivut.
Avaimenperä toimii kuten tavallinen kaukosäädin, mutta sen avulla voi vain laittaa television päälle tai sammuttaa sen. Yhdellä napin painalluksella laite käy läpi 200 erilaista infrapunakoodia, joihin perustuu noin tuhannen televisiomallin päällekytkeminen. Altmanin mukaan suurin osa televisoista reagoi kaukosäätimeen 17 sekunnissa.
Altman sai idean tuotteeseensa kymmenen vuotta sitten istuessaan ravintolassa ystävien kanssa. Ravintolassa oli televisio päällä, ja kohta seurue katseli sitä keskustelemisen sijaan. Paikalla ei ollut ketään, joka olisi voinut sammuttaa television.
Altman muistaa viettäneensä lapsuutensa tahdottomasti katselemassa televisiota, tuli sieltä järkevää ohjelmaa tai ei. Aikuisena hän lopetti television katselun eikä ole omistanut televisiota 15 vuoteen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokia hallitsee suomalaisyritysten mobiilialustoja
28.05.2007 Suomalaiset keskisuuret yritykset ovat vasta alkutaipaleella mobiiliratkaisujen hyödyntämisessä. Viidennes ei ole edes miettinyt mobiiliratkaisuja ja 42 prosenttia on saanut aikaan vasta perusratkaisun. Päätelaitteissa Nokian asema on ylivoimainen.
Kolme vuotta sitten
Kallasvuo: Kaikkien kanssa ei voi kilpailla – Nokia liittoutuu
28.05.2009 Nokian Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, että yhtiö räätälöi tuotteitaan Yhdysvaltain markkinoille. Samalla toimitusjohtaja ennakoi alan lämpenevän herkemmin kuluttajien toiveille.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi