Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Osuus joulumyynnistä kasvaa

Kodintekniikka kirimässä ennätykseen jouluna

2.11.2004 16:24 Tämän vuoden joulumyynnin arvioidaan nousevan ennätyksellisen hyvälle tasolle. Suomalaiset käärivät joulupaketteihin ennätyksellisen määrän dvd-soittimia, digibokseja, digikameroita, mp3-soittimia ja simpukkapuhelimia sekä design-pienlaitteita.

Kodintekniikkakauppa on tänä vuonna ollut kaiken aikaa erittäin vahvassa kasvutrendissä. Alan myyntiä vauhdittavat esimerkiksi tallentamiseen, kuvantamiseen, langattomiin toimintoihin ja sisustamiseen kehitetyt uutuustuotteet, Kotek ry sanoo.

Joulukuisin myydään kodintekniikkaa jopa kaksi kertaa enemmän kuin vuoden muina kuukausina. Suuri osa joulukuun ostoksista päätyy lahjapaketteihin, ja kodintekniikkaan käytetyt euromäärät ovat nousseet huomattavasti, kertoo Kotek.

Kaupan myynti on tänä vuonna kehittynyt kokonaisuudessaan varsin hyvin. - Kotitalouksien ostovoiman arvioidaan kasvavan tänä vuonna noin neljä prosenttia, niinpä myös kodintekniikan joulumyynnistä on tulossa paras pitkään aikaan. Vuoden ensimmäisen kahdeksan kuukauden aikana joululahjaksi sopivista tuotteista kodintekniikka on ollut toisena heti urheilutuotteiden jälkeen, kertoo Kotekin varapuheenjohtaja Kari Karipuu.

Vuoden 2003 kodintekniikan joulumyynti kasvoi 7,6 prosenttia vuoteen 2002 verrattuna.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Antiguan saaresta voi tulla piraattien paratiisi

28.05.2007 Karibianmerellä sijaitsevasta Antiguan saaresta voi muodostua laittomien verkkolataamisten keskus, mikäli Yhdysvallat ei suostu antamaan periksi verkkopelikiistassa.


Kolme vuotta sitten

Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan

28.05.2009 Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.

.