Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
TaiK mukana EU-hankkeessa

Tv-tarina taittuu tekstiviestein

10.11.2004 16:23 EU:ssa on käynnistynyt hanke, jossa kehitetään innovatiivisia ohjelmistotyökaluja uuden mediamuodon luomiseksi.

New Media for a New Millennium on kahdeksan EU-maan ja 13 kumppanin yhteishanke, jossa Taideteollisen korkeakoulun osalta on mukana Mediakeskus Lumeen ja Medialaboratorion yhteinen tutkimusryhmä Crucible Studio Vahinkolaukauksia-nimisellä vuorovaikutteisella tv-sarjalla.

NM2-hanke kehittää uusia tuotantovälineitä, joiden avulla katsoja voi luoda omia, yksilöllisesti räätälöityjä ohjelmia suuresta varastosta alkuperäismateriaalia.

Uuden, multimediaan perustuvan tarinankerrontatavan mahdollistavat monet eri tekniikat, kuten laajakaistayhteydet, edulliset massamuistit, tietoliikenneverkon reunoilla toimivat älykkäät ratkaisut sekä olioperustaiset mediatekniikat.

NM2:n tuotantotyökalujen testaamisessa on mukana seitsemän erilaista mediatuotantoa. Niihin kuuluu niin uutisraportti ja dokumenttiohjelma kuin laatudraama ja rakkaudesta kertova kokeellinen televisiotuotanto, Vahinkolaukauksia.

Vahinkolaukauksia on vuorovaikutteinen tv-sarja, jota Crucible-studio kehittää yhdessä Yleisradion TV 1:n kanssa. Katsojat voivat osallistua sarjan kulkuun monella tavalla, esimerkiksi lähettämällä ohjelmaan tekstiviestejä, jotka tekstitunnistuksen perusteella ohjaavat tarinan kulkua. Näin edes tekijät eivät tiedä, millaiseksi kukin jakso tulee muodostumaan.

Tv-sarja esitetään TV 1:ssä vuonna 2006.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sims muuttaa valkokankaalle

28.05.2007 News Corpin omistama 20th Century Fox on viihdealan lehti Varietyn mukaan ostanut elokuvaoikeudet The Sims -nukkekotipeliin.


Kolme vuotta sitten

Saksan GMX ja Web.de avanneet omat musiikkikauppansa

28.05.2009 Saksalaiset nettipalvelut GMX ja Web.de ovat alkaneet myydä musiikkia netissä drm-vapaina mp3-tiedostoina. Amazon kumppaninaan ne kykenevät tarjoamaan yli 5 miljoonaa nimekettä.

.