Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nevalan jatko vaakalaudalla

Supon johtajat syytteeseen Soneran teleurkintajutussa

22.11.2004 13:08 Suojelupoliisin päällikkö Seppo Nevalaa, osastopäällikkö Petri Knapea ja lisäksi Supon pohjoisen yksikön aluepäällikköä tullaan syyttämään virkarikoksista Soneran teleurkintajutussa.

Kolmea Supon johtajaa syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta. Tämän lisäksi Supon aluepäällikköä ja turvallisuusyksikön päällikköä syytetään törkeästä viestintäsalaisuuden loukkauksesta.

Syyttäjä pyytää oikeutta pitämään pääkäsittelyn suljetuin ovin.

Puolustuksen mukaan suojelupoliisi oli ollut suorittamassa sen lain velvoittamaa perustehtävää eli ennalta ehkäisevästi pyrkinyt varmistamaan, että yhteiskunnan turvallisuutta ylläpitävät Soneran tekniset perusrakenteet toimivat moitteettomasti kaikissa olosuhteissa ja että niiden toimintaa vaarantavia tietovuotoja ei synny.

- Suojelupoliisi oli ollut varoittamassa Soneraa, että jos tietyt ulkomaalaiset tahot lähentyvät Soneraa, niin on oltava varuillaan. Ja että asioita on kehitettävä siten, että tietovuotoja ei synny, eikä lähentyminen onnistu, todetaan puolustuksen tiedotteessa.

Puolustus kehottaa kaikkia katsomaan käräjät loppuun ja toteaa, että peli voi olla raakaa, mutta sen pitää olla reilua.

Virasta pidättäminen

Sisäasiainministeri Kari Rajamäki pidätti Nevalan virantoimituksesta syyskuun seitsemäntenä päivänä, ja jatkoa harkitaan sen jälkeen, kun syyttäjä tekee päätöksensä syytteen nostamisesta tai siitä luopumisesta.

Virasta pidättäminen johtuu siitä, että Nevalan epäillään syyllistyneen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Syyskuussa Rajamäki totesi virasta pidättämisestä näin:

- Sisäasiainministeriön näkökulmasta kyseessä on erittäin valitettava asia. Haluan kuitenkin korostaa, ettei tämän yksittäisen tapauksen vuoksi pidä tuomita koko suojelupoliisia ja sen toimintaa, painottaa ministeri Rajamäki.

Nevalan virasta pidättämisen ajan suojelupoliisin päällikkönä on toiminut osastopäällikkö Hannu Moilanen.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Dell tuo markkinoille musteettoman tulostimen

11.02.2009 Dell tuo markkinoille mobiilitulostimen, johon ei tarvita mustetta. Tulostin on Zink-yhtiön valmistama.

.