Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Chileläisen sanomalehden uutispainotukset lukijoiden palautteen mukaan

Verkkoklikkaukset ohjaavat seuraavan päivän lehteä

3.12.2004 13:39 Perinteinen chileläinen lehti Las Ultimas Noticias (LUN) päättää painetun lehden uutistarjonnasta pitkälti verkkoklikkausten avulla. Klikkaukset ohjaavat kohta jopa toimittajien palkkoja. Arvostelijat sanovat laatujournalismin kärsivän populismin edetessä.

Kolme vuotta sitten LUN:in johto asennutti lehden toimitukseen järjestelmän, jonka avulla kaikki pystyvät näkemään kunkin jutun suosion verkossa tapahtuneen klikkausten määrän avulla. Verkon kävijämäärä sanelee pitkälti seuraavan päivän painettua lehteä.

Jos jutun suosio on suuri, sen painoarvoa lisätään ja sitä taustoitetaan. Jos klikkauksia on vain muutama, juttu ei välttämättä mene lehteen.

Lehden julkaisija Augustine Edwards kieltää perinteisen sanomalehtensä muuttuvan pikkuhiljaa sensaatiojulkaisuksi. - Kirjoitamme siitä, mistä ihmiset ovat kiinnostuneet, hän totesi USA Todaylle.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kiinalaisen kauppavaltuuskunnan vierailu jää selvästi jälkeen uutisesta, jossa kerrotaan, mitä Yhdysvaltain ulkoministeri söi illallisella.

Edwards aikoo esitellä tulospalkkiot toimittajille, vastaavasti klikkausten määrän mukaan.

Arvostelijoiden mukaan klikkaukset eivät heijasta suuren yleisön makua ainakaan Chilessä. Noin 30 prosentilla maan kansalaisista on verkkoyhteys, ja arviolta noin kolmannes tästä seuraa LUN:ia.

Kalifornian (Berkeley) yliopiston viestinnän dekaani pitää kehitystä huolestuttavana vakavaa journalismia ajatellen. - Markkinavoimat ovat saamassa otteen tasapainoisesta uutisvälityksestä, Orville Schell sanoo.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Meksiko alkaa kerätä sormenjälkiä puhelimenomistajilta

11.02.2009 Meksiko alkaa kerätä matkapuhelimenomistajista rekisteriä, johon tulee myös sormenjäljet. Rekisterillä on tarkoitus estää rikollisuutta.

.