Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sähköpostikyselyt kasvavat

Kuluttajat löytäneet DigiTV Infon

16.12.2004 17:26 Valtakunnalliseen palvelukeskukseen DigiTV Infoon on tullut liki 45 000 yhteydenottoa keskuksen ensimmäisen toimintavuoden aikana. DigiTV Info palvelee kuluttajia digitaaliseen televisioon liittyvissä kysymyksissä.

Yhteydenotoista noin kaksi kolmasosaa tulee puhelimitse ja yksi kolmasosa sähköpostitse. Vuoden edetessä sähköpostien osuus on kasvanut.

Palveluun tuli huhtikuussa puheluryöppy kanavanumerouudistuksen myötä, minkä vuoksi kaikkiin puheluihin ei pystytty vastaamaan. Digitan viestintäpäällikkö ei kuitenkaan usko, että ihmiset olisivat tämän vuoksi siirtyneet suosimaan sähköpostia.

- Sähköpostin suosio on kasvanut palvelun tullessa tutummaksi. Palvelussa on seitsemän hengen digitiimi, jonka työvuoroja voidaan muuttaa, jos on odotettavissa runsaasti soittoja, viestintäpäällikkö Riitta Kontula kertoo. Kontulan mukaan soittajia on voitu palvella normaalisti huhtikuun tapausta lukuun ottamatta.

Verkon piirissä 94 prosenttia väestöstä

Kuluttajat kysyvät eniten vastaanottimista, niiden kytkennöistä ja toiminnallisuudesta. Toiseksi kysytyin aihe on vastaanottoantenni ja siihen liittyvät perusasiat. Usein kysyttyjä aiheita ovat myös vastaanotinpäivitykset, tekstitykset, digi-tv-verkon näkyvyysalue ja verkon jatkorakentaminen.

Digi-tv-palvelukeskuksen toiminnasta vastaavat Digita, MTV3, Yleisradio, Finlux ja Suomen Schneider. DigiTV Info tukee Finluxin digi-tv-laitteita ja Suomen Schneiderin maahantuomia Medion-, Zender- ja Schneider-digisovittimia. Muiden laitteiden yksityiskohtaisia ominaisuuksia koskevat kysymykset ohjataan asianomaisen laitevalmistajan kuluttajaneuvontaan.

Digitaalisen televisioverkon piirissä asuu noin 94 prosenttia väestöstä. Verkko laajenee kattamaan koko Manner-Suomen vuoden 2005 loppuun mennessä, jolloin digi-tv-verkon laskennallinen peitto on 99,8 prosenttia.

Digitietoutta verkosta

Osoitteeseen www.digitv.fi on koottu ajankohtaista tietoa maanpäällisen digi-tv:n etenemisestä, tekniikan kehityksestä, kanavista ja vastaanottimista. Sivustolla kävijöitä on noin 300 000 kuukaudessa.

Taloustutkimuksen marraskuussa tekemän tutkimuksen mukaan 85 prosentilla sivuilla kävijöistä on digi-tv-vastaanotin. Niistä, kenellä ei ole vielä vastaanotinta, 72 prosenttia ilmoitti hankkivansa varmasti tai todennäköisesti digitaalisen television tai digisovittimen seuraavan kuuden kuukauden aikana.

Verkkopalvelusta vastaa Digita.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä

27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.

.