Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Merkki pelialan yhdentymisestä

EA ostamassa viidennestä Ubisoftista

20.12.2004 16:38 Maailman suurin pelijulkaisija Electronic Arts on ostamassa lähes 20 prosentin siivua ranskalaisesta kilpailijasta nimeltä Ubisoft. Wall Street Journalin mukaan suunnitelmat ovat merkki pelialan kiihtyvästä yhdentymisestä.

EA on ostamassa vähemmistöosuutta hollantilaiselta Talpa Beheer -holding-yhtiöltä. Talpan edustajan mukaan sopimus osakekaupasta on tehty.

Asioita läheltä seuraavat henkilöt arvioivat kauppasummaksi 64-75 miljoonaa euroa. EA:n talousjohtaja Warren Jenson ei suostunut spekuloimaan, onko kyseessä ensi askel tiellä, joka johtaa lopulta koko Ubisoftin nielaisemiseen.

- Jos Ubisoft olisi jatkossa kiinnostunut yhdistymään jonkun alalla toimivan kanssa, niin tämä osakenippu voi olla tärkeässä roolissa, Jenson muotoilee.

EA on kertonut silmäilevänsä pienempiä pelureita, jotka painivat pelien nousevien kehityskustannusten kanssa.

Ubisoft on Euroopan kärkijulkaisijoita. Hittipelien listalta löytyvät muun muassa Splinter Cell - ja Prince of Persia.

Ubisoft-kauppa vaatii kilpailuviranomaisten hyväksynnän.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.