Web-sivusto kerännyt 11 miljoonaa euroa katastrofiapua
2.1.2005 14:02 Katastrofiapua keräävä järjestö on saanut Web-sivujensa kautta jo 11,3 miljoonaa euroa avustuksia tsunamien uhrien auttamiseksi. Disasters Emergency Committee (DEC) muodostuu 12 hyväntekeväisyysjärjestöstä.
DEC on kehottanut ihmisiä menemään Webiin, koska DEC:n mukaan Webin kautta lahjoitukset saadaan käsiteltyä nopeammin kuin muiden reittien kautta.
Ihmiset ovatkin innostuneet auttamaan; DEC on saanut 11 000 lahjoitusta. Tietyillä apusivustoilla on ollut ongelmia suuren kävijämäärän vuoksi.
Esimerkiksi tunnetut Web-portaalit, kuten Google, Yahoo, eBay ja Amazon keräävät linkkejä, joista pääsee auttajajärjestöjen sivuille. Googlella on englanninkielisellä etusivullaan linkki, josta pääsee auttajärjestöjä listaavalle sivulle. Monet Googlen listaamista sivustoista ottavat lahjoituksia Webitse.
Amazonilla on puolestaan aloitussivullaan suuri viesti, jonka kautta pääsee lahjoittamaan rahaa Yhdysvaltain Punaiselle Ristille. Auction Drop -huutokauppasivusto tarjoaa mahdollisuutta lahjoittaa kaupattavaksi esimerkiksi vanhoja digikameroita ja muita laitteita, joiden myyntituloilla autetaan tsunamin uhreja.
Suomessa muun muassa YLE:llä on Web-sivuillaan auttajatahojen yhteystietoja.
Katastrofi on valitettavasti saanut liikkeelle huijareitakin. Huijausten vastaiset järjestöt varoittavat sähköpostiviesteistä, joissa yritetään vakuuttaa ihmisiä antamaan rahaa suoraan viestien lähettäjille eikä hyväntekeväisyysjärjestöille. Lahjoittamisesta kiinnostuneita suositellaankin ottamaan yhteyttä hyväntekeväisyysjärjestöihin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa
27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












