Digikuvien käsittely nousee Euroopassa
21.1.2005 11:49 Kuluttajat katsovat mieluummin hyvin tulostettuja digitaalisesti aikaansaatuja paperikuvia kuin valokuvia päätteen kautta. Näin vastasi 62 prosenttia haastatelluista, joita tutkimusyhtiö IDC hiljattain jututti. Paperiversiot päihittivät sekä tavanomaiset näytöt että lcd-tuotteet kuvien katselussa.
IDC:n mukaan digitaalinen valokuvaus on kohonnut meteorin tavoin Euroopassa. Tästä huolimatta kuluttajat yhä luottavat valokuviensa printattuihin versioihin. Näin on varsinkin Ranskassa, jossa 72 prosenttia vastanneista halusi katsella kuviaan mieluiten paperiversioina.
- Uusien ja edistyneempien tulostinten myötä kuluttajat voivat tallentaa kuvansa entistä laadukkaammin paperille. Kyseessä on oikeastaan sama asia kuin perinteisessä valokuvauksessa ja filmien kehittämisessä, IDC:n tutkimusjohtaja Paul Withington arvelee.
IDC arvioi myös, että lähiaikoina laadukkaiden tulosteiden ja tulostinten hinnat tulevat putoamaan merkittävästi. Kuluttajat joko ostavat itselleen hyvin digikameroiden kanssa yhteensopivia tulostimia tai käyttävät palveluita valokuvausliikkeissä ja internetin kautta.
Ranskalaiset tuntuvat olevan Euroopan eniten digikameroilla näppäilevää kansaa. Maassa noin 37 prosenttia vastanneista sanoi ottavansa yli sata digikuvaa kuukaudessa. Digikuvista säilytetään ja tallennetaan jossakin muodossa 10-25 prosentin välinen osuus.
Pikselit pinnalla
IDC:n tutkimuksen mukaan kuluttajien ostopäätöksiin vaikuttaa yhä eniten kameran pikseliluku. Peräti 84 prosenttia vastanneista sanoo katsoneensa ensiksi sitä, miten paljon pikseleitä digikamerassa on.
- Vaikka megapikselit eivät mitenkään takaa kaikkein onnistununeinta lopputulosta, kansalaiset tuntuvat jumittuneen tähän ominaisuuteen. Suuri pikseleiden määrä ajaa koko teollisuudenalaa eteenpäin, Withington sanoo.
Tarkennuksen eli zoomauksen alue oli toiseksi tärkein digikameroiden ominaisuus kuluttajien mielestä.
Kolmanneksi kuluttajat kokivat tärkeänä ominaisuutena sen, että digikuvia voi helposti lähettää ystäville esimerkiksi sähköpostin kautta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Kolme vuotta sitten
Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia
27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












