Kuluttajavirasto kampanjoi huijauksia vastaan
1.2.2005 09:32 Kuluttajavirasto sanoo kiinnittävänsä helmikuun ajan kuluttajien huomiota erilaisiin huijauksiin ja petoskuvioihin. Viraston internet-sivuilla julkaistaan kuun aikana yhteensä neljä tiedotetta, joissa kuluttajia ohjeistetaan tunnistamaan epäilyttävät tarjoukset ja suojautumaan niiltä.
Huijauksissa kuluttajia houkutellaan maksamaan tavaroista tai palveluista, joita ei ole olemassa, tai jotka eivät toimi. Jos tarjous näyttää liian hyviltä ollakseen totta, se myös harvoin on totta, virasto muistuttaa.
Opettele sanomaan ei
Huijauksiin liittyvät mainokset, kirjeet, nettisivut ja puhelinkeskustelut on suunniteltu ja toteutettu huolellisesti, jolloin ne vaikuttavat aidoilta. Kuluttajiin vedotaan tarjoamalla heille houkutuksia, joita heidän on vaikea vastustaa. Kuluttaja haluaa esimerkiksi mielellään uskoa, että hän on voittanut ulkomailla järjestetyssä lottoarvonnassa.
Virasto kehottaakin kuluttajia sanomaan ei: suuria ostospäätöksiä ei kannata tehdä harkitsematta, ja jos kuluttajaa painostetaan tekemään päätös heti, on otettava aikalisä. Ehdotukseen kun voi suostua myöhemminkin.
Missään nimessä ei tule luovuttaa pankkitili- tai luottokorttitietoja, jos ei ole täysin varma vastaanottajan luotettavuudesta ja maksamisen turvallisuudesta. Myöskään ennakkomaksuja ei pidä maksaa.
Virasto kehottaa kysymään lisätietoja, mikäli vastaanotettu tarjous epäilyttää. Pitää kuitenkin muistaa, että esimerkiksi huijaussähköpostiin vastaaminen voi johtaa roskapostitulvaan.
Huijauksia on monenlaisia. Eräässä viraston esimerkissä kuluttaja saa sähköpostiviestin, jossa hänen kerrotaan voittaneen ulkomaisessa lotossa miljoonia euroja. Viestissä selvitetään perinpohjaisesti, miksi voitto voi osua kohdalle, vaikka kuluttaja ei olisi osallistunutkaan arpajaisiin. Ennen kuin kuluttaja saa voittosumman, hänen on kuitenkin maksettava 550 euron lunastusmaksu.
Tällaisissa tapauksissa kyseessä on erittäin todennäköisesti huijaus, eikä sähköpostiin ei kannata vastata. Vastaamalla ainoastaan osoittaa olevansa kiinnostunut asiasta, ja että sähköpostiosoite on aito.
Menetetyt rahat kiven takana
Epäilyttävään markkinointiin törmännyt kuluttaja voi ottaa yhteyttä Kuluttajavirastoon. Sen sijaan selkeästi rikollisesta toiminnasta kannattaa ilmoittaa paikalliselle poliisille. Huijausten taustalla on kuitenkin usein kansainvälisiä liigoja, jolloin menetettyjä rahoja voi olla hankalaa saada takaisin.
Harhaanjohtavasta tai petollisesta internet-markkinoinnista voi tehdä ilmoituksen www.econsumer.gov -sivuston yhteydessä olevaan tietopankkiin. Tietopankin avulla 19 eri maan valvontaviranomaiset saavat tietoja rajat ylittävistä sähköisen kaupan huijariyrityksistä, huijaustavoista sekä yleisimmistä valituksenaiheista ja pystyvät puuttumaan ongelmiin nopeasti.
Kuluttajaviraston kampanja on osa kansainvälistä projektia, jonka taustalla on kansainvälinen markkinointia valvovien viranomaisten yhteistyöverkosto Icpen. Suomea järjestössä edustaa kuluttaja-asiamies.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi











