Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Aarnio näkee puutteita

Tietosuojavaltuutettu sai sapiskaa Soneralta

9.2.2005 13:01 TeliaSonera Finland ei hyväksynyt alkuunkaan kritiikkiä, jonka se sai tietosuojavaltuutetulta Soneran teleurkintajutun toisen käsittelypäivän oikeusistunnossa Helsingissä. Päinvastoin yhtiö ryöpytti voimakkaasti tietosuojavaltuutetun lausuntoa, joka käsitteli Soneran toimia epäillyn teleurkinnan tapahtumavuosina 1997-2001.

Teleurkintajuttua varten lausunnon antanut tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio näkee paljon puutteita Soneran toiminnassa.

- Tietosuojavaltuutetun kannanotot pohjautuvat vääriin ja puutteellisiin tietoihin ja ovat perusteettomia olettamuksia, epäilyjä ja vihjailuja, julisti TeliaSonera Finlandin etua oikeudenkäynnissä valvova asianajaja Patrik Lindfors Taloussanomissa.

Sonera ei ole yhtiönä syytteessä oikeudenkäynnissä, vaan vankeutta törkeistä viestintäsalaisuuden loukkauksista vaaditaan kuudelle entiselle Soneran johtajalle, etunenässä ex-toimitusjohtaja Kaj-Erik Relanderille. Syytettyjen epäillään oikeudettomasti hankkineen teletunnistetietoja kymmeniltä soneralaisilta.

Tietosuojavaltuutettu totesi lausunnossaan, että laki ei oikeuta työnantajaa käsittelemään teletunnistustietoja esiin tulleella tavalla ja käsittelyssä on saatettu ottaa rikosoikeudellisesti kielletty riski. Lausunnon mukaan Sonera on ryhtynyt teletunnistetietojen käsittelyssä toimiin, jotka eivät olisi laillisia edes tuomioistuimelle tai esitutkintaviranomaiselle.

Lausunto pohjautuu epäiltyjen puheisiin

Soneran Lindfors huomautti hyökkäyksensä aluksi, ettei tietosuojavaltuutettu ollut kuullut Soneraa ennen lausunnon laatimista. Lindforsin mukaan lausunto nojautuu pitkälti epäiltyjen lausuntoihin.

- Osa niistä on esitetty puolustustarkoituksessa, Lindfors totesi.

Tietosuojavaltuutettu oli löytänyt puutteellisuuksia muun muassa erilaisten tele- ja lokitietojen tallentamisesta sekä ohjeistuksesta. Lindfors nokki kaiken alas ja syytti tietosuojavaltuutettua jälkiviisaudesta.

- Jälkikäteinen arvostelu perustuu parempaan tietoon kuin Soneralla oli saatavilla vuosina 1998-2001.

Lindforsin mukaan Sonera on kaiken kaikkiaan toiminut huolellisen rekisterinpitäjän tavoin.

- Viestintävirasto on antanut Soneralle puhtaat paperit.

Sen hän myönsi, ettei huolellisinkaan ohjeistus estä työntekijää toimimasta ohjeiden vastaisesti niin halutessaan. Lindfors arvosteli myös viestintälainsäädäntöä, joka ei "tapahtumien aikaan" ollut yksiselitteinen, eikä säännösten soveltamista koskevaa oikeuskäytäntöä ollut ehtinyt muodostua.

- Laissa on epäselvyyttä edelleen. Poikkeukset on kirjoitettu lakiin valitettavan epätarkasti ja tulkinnanvaraisesti.

Tapahtumien kulku myönnetty

Jutun syyttäjän Markku Pohjanoksan mielestä laki on riittävän selvä.

- Tulkinnalliset erimielisyydet on synnytetty puolustustarkoituksessa. Ne eivät vastaa todellisuutta, Pohjanoksa kuittasi.

- Tapahtumien kulkuhan on pääsääntöisesti myönnetty, mutta kielletty, että lakia voidaan lukea näin.

Kevään kestävän oikeusjutun käsittely jatkuu tänään Helsingin käräjäoikeudessa.


Jutun kirjoitti: Pekka Pantsu

Pekka Pantsu

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Helsingin palvelut saa Google Earthiin

27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.

.