Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Laki estää

Peruskoulut eivät saa kokeilla etäopetusta

18.2.2005 13:54 Suomalaisissa peruskouluissa on ollut iso este suuntautumisessa tietoyhteiskuntaan, sillä niitä koskevassa lainsäädännössä ei sallita etäopetuksen käyttöä. Nyt asiaan puuttuu tällä viikolla julkistettu tietoyhteiskuntaneuvoston raportti.

Tietoyhteiskuntaneuvoston koulutus, tutkimus ja tuotekehitys -jaosto esittää raportissa, että peruskoululakiin lisätään lukiolain tapaan mahdollisuus etäopetukseen ja samalla lisätään verkko-opetuksen mahdollisuutta.

Tulevaisuuden verkottuva Suomi -nimellä julkistettu raportti esittää koko koulutuksen ja tutkimuksen alueella tasapainoista panostusta innovaatiojärjestelmän kaikkiin osiin perusopetuksesta huippututkimukseen ja uusien ratkaisujen tuotteistamiseen saakka.

Opetusalan tieto- ja viestintätekniikan kehittämistä pitää raportin mukaan jatkaa. Lisäksi julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä on vahvistettava.
Yliopistojen ja korkeakoulujen roolia huippuosaamisen keskuksina halutaan vahvistaa. Niiden perusrahoituksen jakoon halutaan lisää kilpailua samalla, kun eri yksiköiden autonomiaa lisätään. Julkisella keskustelulla halutaan luoda huippuosaamista kannustava asenneilmapiiri.

Kyse tekijänoikeuksista

Raportti sisältää myös kiistanalaisen ehdotuksen tekijänoikeuksista. Ehdotuksen mukaan tekijänoikeuslainsäädäntöä muutettaisiin siten, että työ- ja virkasuhteessa syntyneiden teosten, valokuvien, luetteloiden ja tietokantojen oikeudet tekijän moraalisia oikeuksia lukuun ottamatta siirtyisivät lain nojalla työnantajalle, ellei toisin ole sovittu.

Jaoston aloite käsiteltiin tietoyhteiskuntaneuvostossa ja tietoyhteiskuntaohjelman ministeriryhmässä. Opetusministeriö antoi syyskuussa 2004 asiasta selvityksen ministeriryhmälle, jonka mukaan konkreettisiin toimiin voidaan aloitteen pohjalta ryhtyä, kun eduskunta on saanut valmiiksi vireillä olevan tekijänoikeuslain muutosesityksen käsittelyn.

Pääministeri Matti Vanhanen selvitti tiedotustilaisuudessa eduskunnassa, että asian läpimeno ei ole vielä varma eikä hänellä itsellään ole mielipidettä asiasta.

– Kyse on siitä, että pitäisikö esimerkiksi sanomalehden valokuvien oikeuksien olla työnantajalla vai tekijällä. Tästä aiheesta on ollut vuosia keskustelua mediatalojen ja toimittajien välillä.

Tieto kaikkien saataville

Pääministeri korostaa, että suomalaisessa yhteiskunnassa kaikilla kansalaisilla on oikeus saada tietoa.

– Sähköinen ruutu ei ole aina paras tapa. Uusi tekniikka on kuitenkin antanut mahdollisuuden kaivaa asioita aikaisempaa paremmin esiin. Tätä kehitystä ei ole syytä hidastaa.

Vanhasen mukaan tietoyhteiskuntaneuvosto tekee tästä lähtien raporttinsa vuosittain, ja ne ovat hänen mukaansa helpommin käsiteltävissä paperimuodossa kuin tiekoneen kautta.

Pääministerin johtama tietoyhteiskuntaneuvosto koostuu neljästä ministeristä, 36 yrityksestä ja organisaatiosta sekä seitsemästä asiantuntijasta. Se toimii tietoyhteiskunnan kehittämistä ohjaavana neuvottelu- ja koordinointielimenä sekä hallinnonalojen välillä että hallinnon, järjestöjen ja elinkeinoelämän kesken.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Helsingin palvelut saa Google Earthiin

27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.

.